torstai 30. syyskuuta 2010

Väriä elämään

Heippa!
Huomenna on viimeinen syksyn yo-kokeeni, mutta arvatkaapa olenko lukenut? En yhtään! Päin vastoin päätin lähteä kaupungille käyttämään kiellettyjä säästö-rahojani. <3 Mutta sain ostettua aika kivoja uusia juttuja.


Tällainen väriläiskä-hame pääsi matkaani.
Alunperin se oli kesämekko, mutta yläosa näytti jotenkin ihan kamalalta, joten päätin muokata siitä hameen. Minusta tuli ihan kiva. Ja ainakin näyttää paremmalta kuin mekkona! Ja oli muuten pakko ostaa, kun hei maksoi 3 e !!!! :'O (rakastan Seppälää<3)

  Lisäksi löytyi tällainen violetti neulepaita, jossa on pieniä mustia pisteitä. Kovin kiva myös!

Seppälä tarjosi myös muita pieniä kivauksia:
SöpöSöpöSöpö panta<3
Taiteilijahelmet<3

Samana päivänä käväisin myös Timon Kullassa. Olin saanut siskoltani syntymäpäivälahjaksi lahjakortin sinne, ja päätin sitten mennä shoppailemaan.
Ajatelkaa kuinka hyvältä kuulostaakaan: "kävin vähän shoppailemassa kultakaupassa"!!

Heppa-kaulakoru, Taikasormus. Molemmat hopeaa.
Päädyin sitten tällaisiin.

Hopea on minun värini. Omistan myös muutaman pronssikorun, mutta hopea vain on niin käytännöllistä ja sopii kaikkeen, etten vain voi vaihtaa sitä mihinkään.<3
Tuo heppa-koru vain oli niin sympaattinen! En ole mikään hevoshullu, mutta en voinut vastustaa.. Ja mitä tuosta sormuksesta, se on minusta vain niiiin älyttömän hieno!! <3____<3

maanantai 27. syyskuuta 2010

Paikka, jossa on rauha ja hiljaisuus

Tänään oli tarkoitus mennä koulun jälkeen kirjastoon lukemaan kirjoituksia varten. Kuten kuitenkin arvata saattaa, lukemisesta (ja laskemisesta) ei tullut paljon mitään. Jostain kumman syystä kirjaston lempipöytäni ääreen päästyäni minua valtasi syvä mietteliäisyys. Vaikka ehdinkin jo kaivata kirjat laukusta ja asetella ne kauniiseen pinoon eteeni, ei kehoni enää suostunut yhteistyöhön. Edes jotakin saadakseni aikaan aloin kirjoittaa.

Ajatuksia oli paljon, kuten aina, joten 5X5 mm:n ruutuinen paperi täyttyi yllättävän äkkiä. Samoin käyttöön pääsi vihdoin kännykkäni kamera. Teki mieli kuvata, ja aloin manata itsekseni, kuinka epäkäytännöllinen oma kallis digikamerani onkaan. Sitten päätinkin koittaa (suht uuden) kännykkäni kameraa, johon en ole oikeastaan vielä ehtinyt tutustua, ja arvatkaapa mitä? Tykästyin siihen kovasti!

Tykkään kovasti kirjastomme ikkunoista
Filosofia on oikeasti viihdyttävää. Nyt vain on rankkaa, kun se on pakko.
Minä pohdiskelemassa elämää suurempia kysymyksiä
Värit on täytyy olla
<3
Kalenterituherrusta
Kirjastomme on täynnä taidetta. Tässä yksi uusimpia teoksia.
Rakastan kirjastoa.

Taikametsä


Lauantaina olimme perheen kanssa metsässä sienessä. Itse olin lähinnä vain kuvaamassa.
Kuinka harvoin huomaammekaan, kuinka oma vanha tuttu metsämme onkaan kaunis! Luonto - täynnä taikaa.

Unohdettu vene
Sumuinen järvimaisema... mutta hetkinen, mitä sen keskellä näkyy?
Keppi? Muovipala? Norppa? O__o
Isä ja pikkusisko sienimetsästämässä
Löysin menninkäisten pesän!
Taikajärvi
Kotona tein herkkusalaattia:
- kurkkua
- tomaattia
- jäävuorisalaattia
- tonnikalaa
- mozzarellajuustoa
- caesar-kastiketta

Ja jälkiruoaksi kaakaota ja kermavaahtoa <3

lauantai 25. syyskuuta 2010

Perjantai

Heippa!

Perjantai-iltani vietin (taas kerran) baarissa ystävieni kanssa. Kävimme paikallisessa Bar Hovissa, jossa eilen illalla pidettiin Metal Fest 3. Yllätyksekseni pidin musiikista tosi paljon! Ei ollut lainkaan sellaista mautonta örinää (anteeksi nyt vain') vaan kaunista metallia! 8--)

Asuni oli taas vaihteeksi ehkä vähän liikaa niin pienelle "kylällemme". Äidin mukaan näytin nukelta, ja siltä tosiaan välillä tuntuikin, kun huomasi ihmisten katseiden kompastellen minuun. Minusta vain ei ole lainkaan mukavaa pukeutua farkkuihin ja toppiin, kuten lähes kaikki muut ikäiseni tytöt.. Omaperäiset ihmiset saavat kai aina hieman enemmän kritiikkiä peräänsä, mutta sellaista se on. Ole massaa, tai ole rohkea.

  • Mekko: H&M
  • Korsetti: Black Swan
  • Rusetti: KappAhl
  • Tyllihame (alla): Lindex


(Käteni näyttävät kauhean ruskeilta muokkausten jälkeen.. :< Oikeasti olen aika kalpea kala)

Tässä vielä lähikuvaa korsetista.
Minä niin rakastan sitä! Olen harkinnut hankkivani useammankin korsetin, mutta jo tuo ensimmäiseni on niin täydellinen, etten varmaan osaisi löytää parempaa... Voisihan sitä toki vielä vähän katsella lisää sieltä Black Swanin sivuilta uusimpia malleja. : P
Niin, ja en muuten harrasta korsetin tiukkaa kiristämistä. Korsetti on minulle lähinnä kuin vyö tai jokin vastaava koriste-elementti pukeutumisessa. Ei suinkaan kylkiluihin painamista varten.




Kuten muuten kuvista on jo ehkä huomannut, minä en pahemmin harrasta meikkaamista. En sitten tiedä mikä siinä on, enkö osaa, tykkää, jaksa tai vain halua meikata, mutta meikkiä tosiaan päätyy päivittäin naamalleni hyvin vähän.

Ihoni on suhteellisen hyvä, joten peitteenä käytän vain Maxfactorin Pan Stik -meikkipuikkoa. Se on täydellinen, ja sillä saa hyvin peitettyä esimerkiksi tummat silmänaluset tai satunnaiset finnit. Puikon lisäksi käytän vain ripsiväriä. Tällä hetkellä käytössä on Diorin Diorshow Iconic -ripsiväri. 

Joskus olin sitä mieltä, ettei ripsiväriä saisi laittaa ilman luomiväriä, joka tuo ripsille "taustan", mutta nykyjään en käytä luomiväriä kuin jos lähden jonnekin hienompaan tapahtumaan. Muutenkin olen todennut sen, että jos meikkaan "nätimmin" ja laitan ripsarin lisäksi luomiväriä ja eyelineria, jonkin ajan päästä silmät näyttävät ihan kamalan suttuisilta! Varsinkin jos sinä iltana on nauttinut alkoholia. :'D En tiedä sitten, miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa...

Toisaalta pidän kauheasti tummista tai muuten korostetuista silmistä! Kuten muiden blogeissa usein tehdään sellaiset hienot meikkaustutoriaalit, aina itse yrittäessäni näytän mielestäni ihan kamalalta! :< Parturi-kampaaja-siskonikin on kysellyt minulta, miksen tee koskaan silmilleni mitään "jännittäviä taideteoksia" meikkien merkeissä, vastaan aina etten tiedä. Vaikka osaankin taidetta, en vain osaa yhdistää meikkiä ja omaa naamaani sen kanssa.. Olen jotenkin vain oppinut tyytymään, että pelkkä ripsivärikin näyttää kai ihan hyvältä.

Huulipunaa tosin käytän aina silloin tällöin. Muunmuassa näissäkin kuvissa minulla on kirkkaanpunaista sellaista. : )


Toisaalta haluaisin kyllä oppia vielä jonain päivänä tekemään hienoja meikkauksia myös omaan naamaani.. Esimerkiksi tässä on ihan sikahieno meikkitutoriaali!!! Voisin harjoitella vaikka itsekin..

perjantai 24. syyskuuta 2010

Vanhojenmekko



Heippa taas! Tänään koulussa tehtiin äidinkielen koe. Se meni aika mielestäni aika hyvin (paitsi että sekoitin keskenään romaniset ja slaavilaiset kielet ;__;) joten nyt on taas yhtä taakkaa vähemmän harteillani!

Tänään ajattelin tehdä sen aikoja sitten lupaamani postauksen vanhojentanssi-mekostani. Tosiaan, kuten selitin jo aikaisemmin,ompelin mekkoni itse koulun järjestämällä tekstiilikurssilla. Tässä pääsette näkemään uniikkeja kuvia, joita tein aikanani portfoliota varten. :--)

Ensin oli suunnitteluvaihe.
Tällaiselta tuleva mekko näytti mielessäni jo ennen 
kankaita tai kaavoja.
Halusin ehdottomasti epätavallisen puvun.
Koska tiesin alusta ajkaen, että puvun kirjonta olisi liian hankalaa ja aikaa vievää hommaa,
päätin että luon pukuun moniulotteisuutta leikkimällä kahdella sävyllä.

Erityisyksityiskohtia, joita välttämättä halusin olivat
  • Korsetti
  • Hihat
  • Edestä avautuva helma
Sitten lähdettiin kankaiden metsästysretkelle. Alunperin värivaihtoehtoni olivat violetti, punainen, vihreä tai musta. Kangas ei saanut olla liian kiiltävä, mutta kuitenkin tarpeeksi juhlallinen.

Kangaskaupassa ihastuin näihin:
Päällyskangas
Alakangas
Koristekangas
Päällyskangasta kuului siis olla paidassa ja avautuvassa päällyshameessa, tummanlilaa alakangasta alahameessa ja korsetissa (ja hihojen sisällä) ja koristekankaan korsetin alla olevassa "vyössä" ja hihojen "viivoissa".
Valmistumisvaiheessa:
Alahame
Paita/yläosa
Korsetti
Korsetti oli ehdottomasti työläin osa pukuani. Tein sen siksi ensimmäisenä valmiiksi.
Seuraavana oli alahame, ja jo siitä kokonaisuudesta iloitsin, sillä ajattelin,
että hädän tullen (eli jos en ehdi tehdä koko pukua ennen deadlinea) voin pukea jo pelkästään ne kaksi osaa.

Korsetin takaosassa silkkinauhaa. (huom. päällä myös rintaliivit, sillä korsetti ei yllä rintoihin)

Viimeisenä iltana ennen tansseja väsäiltiin äidin kanssa pukuni loppuun. En tiedä, miksi kaikki pitää aina jättää tehtäväksi viime hetkeen, mutta näin kävi taas.
Suunnitelluistani haltia-hihoista luovuimme, sillä koin ne sittenkin hyvin epäkäytännöllisiksi tansseja ja käsien nostoja ajatellen. Samoin luovuin myös "koristevyöstä", koska korsetin kiristämänä ja lyhyestä selästäni johtuen ei vyölle yksinkertaisesti olisi jäänyt enää luontevaa paikkaa.

Lopputulos oli kuitenkin mielestäni ihan onnistunut.
Päädyimme hihojen kanssa suhteellisen yksinkertaiseen ratkaisuun, eli pelkkään lumikki-style pussittamiseen.
En tiedä, miksemme kuvanneet minua sinä päivänä muutamaa kuvaa enempää, mutta kai tästä saa aika hyvin selvää, mikä oli homman nimi. : D


Kaula-aukon vieressä on myös tuollainen lehti-viritelmä. Sen tarkoitus on yhdistää puku kampaukseeni,
kampauksessani nimittäin oli lehtiä! (made by my sister)


Huom. näissä on normivaatteet

Lisäksi tein myös:

kaulapannan itselleni, johon ompelin nappilaatikon näteimmän napin
ja kravatin tanssiparilleni samasta kankaasta kuin päällyshameeni
Tässä vielä minä ja tanssiparini Timo.

Että näin. : ))