tiistai 28. joulukuuta 2010

Alennusmyynnit!

Heissan.


Kuten joka vuosi joulun jälkeen, kävin myös eilen vuoden joulunjälkeisillä alennusmyynneillä. Harmikseni (tai onnekseni, sillä rahaa pitäisi nyt säästää) ostettavaa ei löytynyt kovinkaan valtavasti. Kun paita maksaa 150 euroa, josta otetaan pois 50%, ei sydämeni vielä lämpene. :/ Minusta alennuksilla kuuluisi nimenomaan saamaan kaikkea halvalla. Ja kun en kerran ole erityinen merkkivaatteiden suosija, en alennu moiseen "tarjoukseen".


Denim-mekko Aleksi13
Sisälsi kivoja yksityiskohtia ja maksoi vain viitisen euroa.

Punaiset sukkahousut, Lindex
Ponnarinippu, Seppälä
Hiusrusetti, Lindex
Rusettivyö, Seppälä
Vyö ei ollut alennettuna, mutta sen ostaminen oli pakollista! Joskus H&M:ssä löysin samantapaisen mutta kankaisen. Ihastuin siihen, mutta jostain syystä päätin jättää ostamatta. Myöhemmin olen katunut tekoani. Nyt sain onneksi tämän! Pidän tästä ehkä jopa enemmän.

Seppälästä löytyi tällainen hassukuvioinen hame. Omat hameeni ovat lähes kaikki yksivärisesti mustia tai tummanharmaita, joten tällainen yhdistelmä molempia tuo uudenlaista mielenkiintoa. Kympin hankinta.

Lempiostokseni taitaa olla tämä samoin kympillä saatu punainen laukku! OIS:in laukkuvalinta ja alehinnat eivät erityisemmin miellyttäneet. Tämän laukun löydettyäni olin kuitenkin myyty. <3_____<3 Hetken epäröin, onko tämä lainkaan tyyliäni; kultaa, muotiketjusysteemi ja kaikki... Päätin kuitenkin ottaa riskin, eikä vielä toistaiseksi ainakaan kaduta. :---)

Ja viimeisempänä muttei vähäisempänä mukaan tarttuivat myös pari käsipyyhettä. Olen ollut aika innoissani kaikesta tulevaan kämppään tulevasta kamasta! <3_____<3



maanantai 27. joulukuuta 2010

Joulu-lagaus

Ja päivää jälleen!

Blogi-joululomani meni leppoisasti. Tekemisiini kuului löhöily (kaikkialla missä se suinkin onnistuu), juhliminen (=ystävän syntymäpäiväbileet, joulu, kaverijoulut), hysteeriset naurukohtaukset, nukahtaneiden leffaseuralaisten herättely, aivojen jättäminen narikkaan jne jne..

Heti joulupäivä-aamuna vanhemmat ja pikkusiskoni lähtivät muutamaksi päiväksi Pietariin. Minua ei erityisemmin lähtö innostanut, joten jäin kotiin. "Yksinäiset" päiväni ovat mielestäni paljon oivampi ratkaisu rentoutua, kuin hullu matkustelu miljoonakaupungissa. Käytettävissäni on siis tyhjä talo..... BILEEET!! no joo, en kyllä taida jaksaa.. :---D Talon emännän rooli tuntui harteillani kyllä jo yksinoloni ensimmäisenä päivänä! Satoi niin hitosti lunta, että Mikon auton pihalle parkkeeramiselle jouduin tekemään tunnin lumitöitä. Minä! Lumitöitä! :Q En usko sitä itsekään...... Samoin lämmitin myös saunaa, mihin kuului myös polttopuiden hakeminen pihavarastosta. (Oikein tuntuu kun hauista on kasvanut o_____o) Undulaattien hoito ja kukkien kastelu tuntuvat edellä mainittujen rinnalla lastenleikiltä. Noh, jo vajaan viikon päästä minusta tulee ihkaoikea emäntä ihkaoikeassa omassa kodissani! Muutamme uudenvuoden aatonaattona!

Tänään koitin sitten pakkailla. Okei, tiedetään että se olisi pitänyt aloittaa jo vähintään viikko sitten, muttamuttaah... (huom. tuon enempää ei valmiita laatikkoja vielä ole.. hups)

Laatikoiden lisäksi olen sentään myös hieman lajitellut vaatteitani. Takimmainen oikeanpuolinen kasa on tarkoitettu vanhempien kotiin jääväksi /roskiin meneväksi.
On se niin jännää, kun löytää jälleen unohtuneita lempivaatteita...


Pitäisi kai esitellä jotain joululahjojakin?.. Noh ihme kyllä, en saanut kovinkaan paljoa rojua, jota saan lähes joka vuosi sukulaisiltani, joilla ei taida olla hajuakaan mieltymyksistäni. Sain paljon suklaata, uunivuoan, suihkuhärveleitä, tyynyjä, kynsijuttuja, astioita, tonttuja, teepannun, kynttiläkipon, kynttilöitä, rahaa,

Uggi-tossut (en pidä lainkaan uggeista, mutta ehkä sisätossuina nämä voisivat mennäkin..),
Toivomani puu-kaulakorun<3,
Toivomani OBH-Nordican chilli-leivänpaahtimen<3
Mikolta sain kaksi kolmen päivän RuisRock-lippua<3 mikä taitaa samalla koitua meidän kesälomamatkaksemmekin. :---D Yeaaah <3_____<3


Mutta sellaista siis. Tästä eteenpäin koitan taas pakkailla (sen verran kuin jaksan -________-' (Mikko tulee illalla hoputtelemaan. Ehkä pidän taukoa sitä ennen? :--D)) . Asukuvia en ole erityisemmin jaksanut ottaa, vaikka ihan kivat vaatteet juhlissa ovat olleetkin. ;____; Muuna aikana olenkin hengaillut univaatteissa tai abiverkkareissa kotona lagaessani. o/
tässä todistus siitä.
Nähdään taas. Ehkä ensi kertaa vasta uuden ympäristön merkeissä. Moi!

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Jouluviikko

Iltaa.

Viimeisimpänä jouluviikkona olen...

Kävellyt koulusta kotiin
Ihmetellyt, miksi aamupäivä näyttää illalta
Tutkinut pyöräjälkiä lumessa
Ihaillut luonnon jäätävää kauneutta
Paketoinut lahjoja
Lisää...
Ja lisää
Ja kaikki loputkin
Haistellut joulukuusta
Leiponut taas pipareita
Paljon,
..mutta sopivasti
Hieman myös joulutorttuja

Eeei, en minä mikään jouluintoilija ole.. . . .. ... . . .

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Joulu-Jazz & viikonloppu

Heissan.

Perjantaina esiinnyin musiikkiopiston järjestämässä joulu-jazz -konsertissa.

Minua lähempää
kuvien laatu ei ole hyvä :( =koska isä kuvasi..
Lauleskelin kaksi biisiä: "Why don't you do right" ja "Taivas sylissäni".
Konsertti taisi mennä ihan suhteellisen hyvin. :') En ainakaan hermoillut enää niin paljoa, mitä joskus aikaisemmissa esityksissä, esimekriksi viime vuoden joulu-jazzissa, jolloin lauluni puolessavälissä koko kehoni vasen puoli alkoi krampata :---D Pieni jännitys on toki joka ikinen kerta, mutta sellainen on suorituksen kannalta vain hyvä.



Viikonloppuni meni leppoisissa merkeissä. Perjantaina konsertin jälkeen suuntasimme Mikon kanssa paikalliseen bar&kitcheniin MR. Jonesiin. Äreänä ja nälkäisenä (en päässyt souncheckien ja muiden juttujen takia syömään koko päivänä oikein mitään) tilasin sitten kasvishampparia. No, ensinnäkin hampurilainen sisälsi KAKSI pihviä (okei, olivat hieman pienemmän kokoisia mitä normaalissa hampurilaisessa), reilusti ranskalaisia ja ripauksen salaattia. Eli valtavasti ruokaa! (miksen kuvannut, yhyy ;__;) Kaikki oli kuitenkin aivan superhyvää (paitsi hamppiksen pihvien herneet :<) ja ongelmaksi tulikin tämän kaiken ihanuuden mahduttaminen viattomaan mahalaukkuuni. En kun millään osaisi jättää hyvää ruokaa roskiin heitettäväksi... (vaikka mukaankin olisi varmaan saanut köhköh..)

Lauantaina heräsimme sopivasti päivälliselle, jonka jälkeen kävimme kolmestaan pikkusiskoni kanssa luistelemassa, koska on talvi, minkä lälkeen kolme ihmistä (äiti, Mikko ja pikkusisko) koittivat elvyyttää tunnottomia varpaitani. :----D Hups.

Illalla päädyttiin kaverin synttäripippaloille, joista matka jatkui baariin. Pitkästä aikaa maistelimme "hieman" alkoholia, minkä kyllä huomasi seuraavana aamuna. En edelleenkään harrasta krapulaa, mutta sunnuntai oli täyttä helvettiä!! Vuoronperään juoksimme vessaan oksentamaan ja puolen tunnin pytyllä roikkumisen jälkeen ryömimme takaisin petiin hirvittävän karsea olo päällä. Oikeasti, se oli elämäni paskin kokemus! Ei ole mitään kamalampaa kuin keltaisen mahahapon oksentaminen pelkäen, että mukaan lähtivät myös puolet sisuksista! En enää juo. En, en, en! Ainakaan niissä määrissä mitä sinä iltana. Se on päätetty! :(


Tänään löysin Asokselta jälleen maailman ihanimpia kenkiä!
Ahh, en kestä!!
Inhottavinta tässä kaikessa on kuitenkin se, että viimeisistä rahoistani, jotka olisin valmis sijoittamaan kyseisiin kenkiin, huolimatta en saa tilattua niitä! >:( Pankkikorttini ei suostu yhteistyöhön nettikauppojen kanssa!!! ARGH!

Minun on kuitenkin keksittävä jokin keino...
*suunnittelee ryöstöretkeä* (öh, nettikauppaan?)


Öitä, rakkaat!

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Tänään

Väsynyt ja kylmissään. Juuri kouluun tullessa.
Hain postista H&M:n paketin.
Sisältä löytyi vaikka mitä.
Esimerkiksi tällaista. Paitoja ja mekko, joka on tosielämässä paljon vihreämpi.
Ikävöin...
...joulua<3

Koppero

Heippa.

Eilen kävin taas kynsihuollossa ja ripsien korjailussa (viimeistä kertaa vissin). Kuten arvata saattaa, viime kertomani mukaan päädyinkin kynsien kohdalla rauhallisen perinteisen ranskalaisen manikyyrin sijaan hulluun glitter-kierteeseen. Mutta pidän näistä kamalasti yhyy.. ;__;

Tulee mieleen joku mystisen sumuinen taikametsä! <3____<3
(Sitä muuten odotellessa, että itsekin alan kerätä iittalan taika-sarjaa.. Nyt kun omillekin muutetaan..)



Muuttamisesta onkin nyt tullut oikein pääni suurin ajatuspommi. En malta ajatella muuta kuin pakkaamista, sisustusta, huonekaluja aaaa!!! En edes tiedä miten olisin osannut elää vielä seuraavatkin puoli vuotta vanhempien hoivissa.. Olen niin valmis lentoon kuin kukaan voi koskaan olla! En malta odottaa enää edes näitä muutamia viikkoja!

Toisaalta taas oma huone on aikojen saatossa tullut niin omaksi, rakkaaksi ja mukavaksi, ettei siitä millään haluaisi luopua. Olen luonut siitä itselleni niin vahvan ja minun näköiseni suojapesän, että irtautuminen siitä tulee olemaan vaikeaa..

Savitöitäni, kuivattuja ruusuja, piirustuksia ja julisteita..
Grafiikoita, verhoja, tyynyjä, tauluja...
Kirjoja, mangoja, lisää keramiikkaa, koristeita...
Kelloja<3, kynttilöitä, kippola, suitsukkeita...
Kitara, peili, taulut, läppäri, kynsilakat, rojuni<3

En tiedä osaanko luopua  tästä.. ;____;
(no okei, suurimman osan otan kuitenkin luultavasti mukaan, mutta pitihän vähän itkeä..)

maanantai 13. joulukuuta 2010

Voittaja-fiilis

Ahhh, arvatkaapas kuka sai juuri kuviksen portfolion kirjoittamisen valmiiksi? 
YEAH THAT'S ME!!! \o/

Kirjoittaminen kesti viikonlopun ja maanantain ja nyt olen vihdoin valmis. Huomenna on viimeinen palautuspäivä (ah, olen aina niin ajoissa :' D), joten aamulla koulussa vielä kasaamista, liimailua ja muuta viimeistelyä.

Sen kunniaksi tein itselleni myös erityisen tuhdin iltapalan:
Kurkku-salaatti-juusto-majoneesi-voileipiä ja sienisalaattia. 
(okei, salaattia tuli vähän liikaa...=ei jaksanut syödä kaikkea..:< )

Kaakaota en juonut tänään, mutta pistetään nyt kuva siitäkin :'D

Nyt kirjoittamaan saakelin tekstitaito vielä loppuun... -______-''

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Viikonloppunen

Heissan.

Tämä päivä.
Aamulla ajettiin Mikon luota kaupungille.
Paistoi aurinko<3
Mikko ajaa. Aina.
Käytiin Muksumassissa, missä ostin pikkusiskolleni ja siskon lapselle joululahjat. Miksen minäkin saisi vielä leluja lahjaksi?.. ;___; Tahtoo tahtoo~ Noh, ostin minä onneksi jotain itsellekin....
Nimittäin tällaisen:
Äärettömän söpön kynsienkoristelusetin!! Ensinnäkin nuo muovikynnet näyttivät herkuilta, mutta katsokaahan myös tuota koristeiden määrää!! <3______<3 Ja maksoivat vain vaivaiset kolme euroa. Nyt harmittaa, etten tajunnut ostaa enempää..
Meinasin tänään jo liimatakin nuo muovikynnet omiini, mutta tiistaina pääsen kuitenkin taas kynsihoitoon, joten en viitsi niitä turhaan sitten liimailla.. Kynsihoidossa otan varmaan sen perinteisen ranskalaisen manikyyrin. Ellen vahingossa innostu jostain täysin päättömästä glitter-ideasta..

Ostin myös uuden yöpuvun ja kaikkea. Jeee~~

Lauantaina kävimme musiikkiopistolaisten ystävieni kanssa Sata Sinfonia -konsertissa. Vaikka en olekaan klassisen musiikin erityinen fani, voin sanoa että konsertti oli suoraan sanottuna UPEA.
Kuva. Koska Laura käski. :---D

Olen muuten valtavan ylpeä itsestäni. Sain lopultakin tehtyä kuvataiteen diplomityön!! \o/ Perjantaina porasin ruuveja, kannoin raskasta levyä portaita pitkin ja asettelin työni vitriiniin. Nyt se on valmis. Paitsi portfolio... O____o Ja palautuspäivä olisi keskiviikkona... Iiikk...
Huonohko kuva, mutta tällaista. Parempi kuva joskus tulossa.

Eipäs tässä sitten muuta. Nyt portfolion kimppuun! Ja tekstitaidon vastauskin huomiseksi.. Huuhhhhuhh... X____x' Öitä!