tiistai 24. huhtikuuta 2012

Maybe Someday Baby

Hello! Hieman venähtänyt tämä postaustahti taas, mutta täällä ollaan jälleen. :) Viime viikko meni aika pitkälti koulun merkeissä. Kaksi vaativaa koetta viiden päivän sisällä on sinänsä aika rankkaa. Viikonloppuinen meni kuitenkin aivan toisenlaisissa merkeissä, jotka eivät muuten rajoittuneet pelkkiin haalarimerkkeihin. ;) Viikonloppuna kävimme nimittäin opiskelijatalomme Saikun 1-vuotis synttäribileissä!! 8) Bileet olivat aivan huiput ja vaikka tunsinkin muista vieraista alunperin vain muutamat kasvot, tuli illasta siltikin mahtavin pitkästä aikaa! ^___~ <3

Illan asu oli melkoisen simppeli. Olin juuri edeltävänä päivänä käynyt kirpparilla, ja pitihän ne vaatteet sitten heti mahdollisimman nopeasti saada kokeiltua päälle, käyttöön asti. Tällaisissa kudeissa olin:

Paita ja hame siis molemmat viimeisintä metsästystä kirpparilta. Paita on alunperin h&m:lta, ja on materiaaliltaan pehmeän villainen. Tähän aikaan vuodesta sillä saattaa tulla vähän kuuma, mutta niinä vilpoisemmilla päivillä tarkenee sisätiloissa mainiosti ilman mitään lisäneuleita tai -huppareita. :)

Hameen lähtöperää en tiedä. Kokolapun lisäksi sisäkyljestä löytyi vain pesulappu, mutta minkäännäköistä viittausta tuotemerkistä ei näkynyt. Epäilin aluksi että se olisi tuotu jostain ulkomailta, mutta pesulapun "puuvillaa" -merkintä ei voi luultavasti tarkoittaa mitään kovinkaan kaukaista tuontimaata.. :/

Tässä vielä lähempää kuvaa kamppeista. Hameen takaosaa koristaa tosiaan tuollainen (hieman porno :D) nyöritys, joka tekee siitä heti tavallista farkkuminihametta erikoisemman. Väri on itselleni aika yllättävä valinta, mutta päätin että tumman muun vaatetuksen kera hameesta tulee hauska yksityiskohta kokonaisuuteen. Oikean puolen kuvan vyö on h&m:stä, ja ostettu ainakin puolitoista vuotta sitten. Siitä huolimatta ja pieniä taukoja lukuunottamatta se on ollut melkoisessa käytössä ja yhdistynyt aika erilaisten vaatteiden kanssa.

Muuten minulle kuuluu aika hyvää. Maanantaina alkoi ihkaensimmäinen harjoitteluni vanhainkodissa ja se kestää viitisen viikkoa, eli toukokuun loppuun saakka. Ensimmäinen päivä tuntui aika raskaalta; muistettavaa oli paljon ja uutta informaatiota tulvi joka suunnasta. Osasyyksi muodostui myös hiljalleen päivän mittaan kehittynyt päänsärky, joka ei meinannut lähteä pois edes kahdella 400:lla ibumaxia.. Taisi se jännitys purkautua minulla tällaisella tavalla.

Tänään toista päivää oltuani oli kuitenkin ensimmäiseen päivään verrattuna jo paljon helpompaa. Paikat ja ihmiset tuntuivat jo vähän tutuimmilta, eikä jännitystäkään enää tarvinnut siksi potea. Vaikka eiliseen päivään verrattuna teinkin paljon enemmän asioita (siis ihan oikeasti tein, enkä vain katsellut vierestä), oli tämä päivä paljon eilistä parempi. 5.45 -herätys teki aika pahaa, mutta kahvin eteeni saadessa alkoi sitä jo kahdeksan aikoihin aika hyvin heräilemään. Jos tätä vauhtia edetään, totun hyvinkin nopeasti hoitotyöhön ja hoitajan arkielämään. :) Edes vaipanvaihdot, pesut ja pissattamiset tuntuneet niin pahoilta mitä kuvittelin. Jotenkin elävillä ihmisillä kaikki se tulee aika luontevasti. Ehkä minusta todella voisi vielä tulla aika hyväkin sairaanhoitaja? ;)



--------------------------------


Tässä olisi vielä muutama kuva viimeviikoilta. Jotenkin sitä tavaraa vain kertyy aina sinne kameraan, muttei tahdo millään poistua sieltä luontevasti ja ajankohtaisesti tänne blogin puolelle seuraavatkin kuvat ovat melkein kaksi viikkoa sitten otettuja.. :---D

Tuona päivänä olimme lähdössä Raumalle viettämään saunailtaa Mikon tädin luokse. Päätin sitten leipoa tuliaisiksi kääretortun ja vaikka tiesinkin etten ole sen kovinkaan taitava tekijä, päätin kuitenkin koetella onneani. Noh. Ajattelin ennen täytteiden laittoa että turkkupohja täytyy varmaankin kostuttaa oikein reilulla kädellä, jottei se sitten hajoa puolessa välissä käärimistä. Kosteutin sen sitten n puolikkaalla litralla maitoa (missä oli järkeni silloin?...) ja aloin sitten käärimisen. Voitte vain kuvitella, että HYVIN kostutettu kääretorkkuni lahosi lähes täysin ja erityisesti vielä siinä paikasta-toiseen siirtämisvaiheessa muuttui enemmänkin oksennusmöykkyä kuin kääretorttua muistuttavaksi mytyksi. Eh olisi kehdannut edes viedä sitä vieraille asti, mutta Mikon painostuksen alla sinne se kuitenkin päätyi. Olihan se kuulemma ihan hyvää (ja kyllä ihan omasta mielestänikin,  yllättävää kyllä), mutta jouduin kyllä välittämään monet pahoitteluni sen ulkonäöstä. Varsinkin kun porukkaa ja uusia vieraita valui taloon aina vähän väliä.. ~.~''

Ja loppuun vielä tällainen random kuva tekemästämme wokista. Se sisältää pakastettuja wokki-vihanneksia ja hunajamarinoituja kanasuikaleita. Vaikken enää varsinaisesti karppaakaan, pyrin silti välttämään turhia hiilareita. Syön harvoin pastaa, riisiä ja perunaa, sillä riittävä ja tarpeellinen määrä hiilihydraatteja tulee vihanneksista ja aamuleivästä jo hyvin täyteen. Sitäpaitsi tuo wokkikin maistuu vähintäänkin yhtä hyvältä noin, kunhan sen maustaa hyvin. Se pätee tosin melkein mihin vain ruokaan... :---D



Tällaista tänään. Lähipäivinä ajattelin tyhjentää kännykässäni lojuvat kuvat tänne saakka, joita niitäkin on kertynyt muistikortin uumeniin melkoinen kasa! 8P Nähdään siis sellaisissa merkeissä ensi kerralla. Moi!


torstai 12. huhtikuuta 2012

Kissapelastusoperaatio & Päivän asu

Tuntuupas aina niin erikoisen hyvältä, kun vapaapäivä osuukin viikonlopun lisäksi myös yhdeksi arkipäivistä. Tänään vietimme Mikon kanssa molemmat juuri sellaista, emmekä halunneet keksiä sille juuri mitään tärkeää ohjelmaa tai tekemistä. Laulutuntini oli viiden aikoihin, joten siihen piti kuitenkin tähdätä ehtiä. :---)

Ilma oli niin keväinen ja sää aurinkoinen, että päätimme ulkoilluttaa pitkästä aikaa kissat. Takapihalla ollessamme tapahtui kuitenkin jotain odottamatonta. Kesken rauhallisen kävelyn pörröpalleromme Nana kimpaisi yhtäkkiä juoksuun ja kiipesi vauhdilla suureen koivuun. Hihna irtautui käsistä ja kohta koko paketti oli ainakin kolmen metrin päässä maasta. Aloimme kutsua Nanaa takaisin, kunnes huomasimme hihnan alkavan kietoutua oksien ympäri! 8O Nana alkoi itsekin menettää tasapainoaan ja valua oksalta alas! Siinä hetkessä Mikko kiskaisi takkinsa maahan ja alkoi kiivetä puuta ylös Nanan perään. Viimehetkillä Mikko ojensi kätensä kohti kissaa ja esti sen kuristumasta itse järjestämään kiikkuunsa. Käsiä ei kuitenkaan meinannut riittää saadakseen Nana irti valjaista. Silloin kuitenkin Nana onnistui itse rimpuilemaan itsensä niistä ulos ja Mikko laski sen varovaisesti alemmalle oksalle josta tämä pystyi hyppäämään turvallisesti alas.<3 Huhh! Olin oikeasti niin saada sydänkohtauksen, kun tajusin että siellä se pikkuinen katti nyt roikkuu ja kappas vaan kun voi hetkenä minä hyvänsä kuristua kuoliaaksi! :''( Onneksi uljas ja rohkea mieheni pelasti pikkuisen!<3 Itse en olisi kyennyt edes kiipeämään niin korkeaan puuhun...


Nyt molemmat kisulit ovat onneksi kotona turvassa ja kummallakin tuntuu olevan asiat enemmän kuin hyvin, amen!<3 :'3 Seuraavaksi luvassa päivän asua, joka sisälsi kauan sitten unohtuneen hameen.

Tällä kertaa koko asu yhdistyi pitkällä kultaisella nappirivillä, bonuksena vielä kalevalan pyöreä pronssinen riipus. Joskus kulta ja kullan väri ärsyttivät värisilmääni kovasti. Nykyään asia ei tunnu enää lainkaan niin häiritsevältä! Tämäkö on sitä vanhenemista, kun kaikilla aikuisillakin on aina kultaiset vihkisormukset ja korvakorut? : P~~

Huomenna suuntaamme kissoineen kaikkineen Raumalle viettämään rentoa saunailtaa Mikon tädin luokse. :---) Lauantaina autamme ystäviemme muutossa ja sunnuntai onkin pyhitetty anatomian ja fysiologian pänttäämiselle. Ehkä sinä päivänä voisin ehtiä kirpparille ja salillekin? Saleilukin on loman ajaksi jäänyt (tehtiin kylläkin puuhommia!! >.<') ja tälläkin viikolla ehdin käydä vain eilen... Ehkä jos menisin huomenna ja sunnuntaina, tulisi pyrkimäni kolme kertaa viikossa -tavoite täyteen? 8))

Hyvää yötä kaikille ja onnistuneet viikonloput! Heips!<3

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Following the instincts

Heipsan!

Pääsiäisestä on täälläkin päin selvitty hengissä, vaikka muutamaan otteeseen herkkujen mässäämisestä aiheutuva räjähdyskuolema oli melkoisen lähellä. :---D Jo torstaiaamuna automme renkaat suuntasivat Raumalle ja vietimmekin siellä koko loman ajan. Päiviin mahtui puutöitä, rutkasti saunomista, täytekakkua, seisovaa pöytää sekä ainakin säkillinen suklaamunia ja Barbapapoja! 8))

Kevättä on ollut rinnassa jo jonkin aikaa ja paksujen takkien tekisi mieli jo jättäytyä kotikaappeihin ulkoilun ja tuulelta suojaamisen sijaan. Aamutuimaan ikkunasta takaisin tuijottava lumipyry ei kuitenkaan piristä mieltä yhtään kylmää tuulta enempää eikä keväistä aurinkoakaan ole tuntunut näkyvän kuin harvoin pilven takaa kurkkaillessa. Onneksi tiedemiehet sanovat lämpötilan kuitenkin nousevan tämän viikon loppupuolella ja ehkä kevättakkikin saisi vihdoin tilaisuuden värittää vaatetukseni kirkkaan punaisilla väreillä.<3

Pääsiäisenä päälle eksyi toinen uusimmista neuleistani, jotka molemmat olin löytänyt lähiprismamme pikkupoikien osastolta. Vain kaksi euroa/kipale kustantaneet 152cm-kokoiset neulokset sopivat päälleni täydellisesti eivätkä edes hihat jääneet liian lyhyeiksi! 8---) Melkoinen lottovoitto taas!

Leivoin pääsiäistuliaisiksi pitkästä aikaa suklaamuffinsseja, ja tulihan niistä jälleen tajuttoman hyviä! *____* Niitä piti saada vietyä jopa kolmeen eri paikkaan, joten päätin tehdä kaksinkertaisen määrän taikinaa. Kaikissa kolmessa paikassa leivokset taisivat loppua heti ensi-istumalta, vaikka melkoinen määrä niitä olikin. :---D En taida olla ainoa kyseisen reseptin fani? ^^

Puolessavälissä lomaa jouduimme palaamaan yhdeksi yöksi takaisin kotiPoriin. Kisulimme piti ruokkia ja vaihtaa juomaveden. Visiitti ei kylläkään ollut mitenkään ikävöistyttävä, sillä onhan se aina mukavaa tulla hetkeksi kotiin rauhoittumaan muiden ihmisen hälinästä ja nukahtaa ikiomaan pehmoiseen sänkyyn kissojen kehräyksien saattamana.<3 

Seuraava aamu olikin itse pääsiäinen ja söimmekin perinteisen aamupalan lisäksi noin kuukausi sitten hankkimamme mignon-munat. (niin aikaisin siksi, etteivät vain ehdi loppua kesken!) Tulipahan siinäkin taas yhdet suklaaöverit yhdessä annoksessa! XD Toisaalta olen jo tänään ehtinyt harkita uuden suklaasatsin ostamista koulun myymälästä. Hups.

Mikko on saanut lähipäivinä uutta ilmettä omaankin lookiinsa. Puolitoistavuotispäivänä lahjoittamani ABRAKADABRA-paita ja uusi korvakoru saavat hänet näyttämään entistäkin jännittävämmältä. :---)

 Olohuoneen seinämmekin on saanut lisää koristekehyksiä ja ideani sekavasta ja mystisestä kehysseinästä alkaa vihdoin näyttää todelta! Viimeisin löydökseni on tuo pikkuinen pyöreä puukehys, jonka nappasin eräältä kirpparireissulta. Sen pieneys vain oli jotain uskomattoman söpöä.<3 (>.<)/

Ja lopuksi vielä kuva Nanasta, niin kuumasta ja kosteasta mirristä, MIAU!

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Inspiration


Tänään olen pyrkinyt olemaan rationaalinen. Joskus sitä kuitenkin vain tuntuu ettei päivän sisältö ole juurikaan muuta kuin pelkkää sattumusten sarjaa ja elämä yksinomaista kivojen asioiden vaivalloista ympärilleen hamstraamista. Sellaisina hetkinä tietää kuinka hölmöiltä ihmiset kuulostavat ja kuinka päättömiä ja toivottomia heidän yrityksensä kontrolloida ja ohjata elämäänsä ovatkaan. Ajatukset ovat yhtä sirkusta ja näkymät pyörivät silmien edessä karusellina, toistaen uudestaan ja uudestaan samat vanhat rutiininsa. Suojakerros lohkeaa käytössä ja paljastaa altaan kokemattoman ja kalpean todellisuuden. Karhean suloinen kieli nuolaisee kämmenselkääni ja mourahtaa lempeästi perään. Se ei odota vastineeksi muuta kuin hitusen lempeä ja tilkan rakkautta. Harja suoristaa pörröiset untuvat ja jättää mielen leijumaan kauas tästä maasta. Sopivampaa hetkeä odotellessa. Jos sellaista siis ikinä tulee.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Tupaantulijaiset

Heipsan taas!
Perjantainen iltamme kului ystävämme Jennan tupareissa, jonka vuoksi suuntasimme konnamme ja autonrenkaamme korti Raumaa. Tätä edeltävä ilta kului Herra Ylpön ja ihmisten keikalla, joten alkoholittomuudesta riippumatta vähäiset yöunet kostautuivat kroonisella väsymyksellä. Ja eihän sitä nyt tietenkään tupareilla mitään nukuta, joten samoilla töttöröö-silmillä mennään koko viikonloppu! *__* Onneksi tuleva viikko onkin tiistaita lukuunottamatta täysin vapaa ja pyhitetty rentoilulle ja sukuloinnille! (Tosin tuo jälkimmäinen voi toisinaan uuvuttaa kaikkia maailman opiskeluja ja valvomisia enemmän!) ~.~'

Palataanpas sitten kuitenkin niihin perjantai-illan kuviin!
Tässä vielä illan asua:

Päälle päätyi samainen uusi korsettitoppini ja sen kaveriksi uusi, "julkaisematon" kolmen euron kirpparihamelöytö! En muistakaan koska viimeksi käytin kyseisen mallista koulutyttö-vibaista asua, mutta sellaisessa mentiin silloin. Koulutytön sijaan saatoin välillä nähdä peilistä Tuksuhtavan heijastuksen, mutta toivon niiden häiriintyneiden ajatusten olleen vain omassa pääsäni. D__D' Korviin eksyivät sydämelliset kultareunuksiset korvikset ja sormeen muoviruusu.


Bileiden rajuudesta en sepittele sen enempää vaan jätän sen kaiken hautumaan oman mieleni syöväreihin. Kuvamateriaali on onneksi peräisin vasta alkuillasta, joten sen julkaisukelpoisuusprosentti on vielä aika sietävä. En edes halua nähdä loppuillan kuvia ystävieni kameroilta. :-----D

Se siitä! Kaikesta selvitty ja turvallisesti kotona. ~u~' 
Rentouttavaa sunnuntaita kaikille!<3