maanantai 7. helmikuuta 2011

Yellow Submarine

Heissan.


Tänään ollaan taas Raumalla, kuten oltiin koko viikonlopunkin ja ollaan myös seuraavat neljä päivää. Lauantaina käytiin Mikon kanssa (taas) Ikeassa (tosin ei pääasiassa omaa kämppäämme varten). Illalla päätimme osallistua myös huikeaan paikalliseen yöelämään ja yllätyksekseni tapasinkin melkoisen määrän ystäviä ja tuttuja siellä. Se oli kiva ylläri.<3

Sunnuntaina hengailimme Mikon porukoilla (eli kiusattiin pikkuveljiä) ja shoppailin itselleni sittarista uudet kengät. Ne eivät ole kummoiset; nahkaa ja muutama tarralla kiinnitettävä remmi. Ja kuvitelkaa: EI KORKOA! o_______o Tuntuu hassulta~ Se oli kuitenkin myös niiden tarkoitus olla korottomat, sillä eräänä päivänä tajusin, etten omista muuta kuin yhdet korottomat kengät, jotka nekin ovat pikkusiskolta(9v) perityt saappaat. Tämä kaunis päivä koitti, kun halusimme lähteä Mikon kanssa iltakävelylle. En yleensä harrasta sellaisia, joten asia tuli minulle aivan uutena. Silloin minä tajusin, ettei korkokengät ehkä ihan sovellukaan toppahousujen kanssa samaan settiin. Ensisijaisesti kengissä minua houkutteli kuitenkin niiden hinta. 5e!!! Kuvitelkaa, aitoa nahkaa jne jne! En tiedä, iskevätkö uudet tulokkaani heti ohikulkioiden silmiin muusta tyylistäni erottuen, mutta hei, 5e ...  . .. . . . Tarviiko enää perustella?
(36 on muuten hyvin käytännöllinen kengänkoko! Ale-rekistä löytyy jalkineita kuormittain!)

Tänään oli laulutreenit koko musiikkiopiston lauluporukan kanssa. Suuressa yhteiskonsertissa esitämme acapello-kappaleen, jota piti sitten kaikki yhdessä harjoitellakin. Tosi kiva, kun opettajani sanoi treenien olevan aivan pakkopakolliset, mutta paikalle saapuikin vain osa porukasta.. Eivätkä ne kestäneet kuin 20 minuuttia kahden tunnin sijaan. . . . . Olisin niiiin voinut olla Porissa vielä tänään ja huomennakin.. :( Siellä se Mikko sitten erakkoilee ihan ypöypöyksin..(joo moi Mikko, tiiän et kuitenki luet :---D)



Tänään näytin tältä







Keltainen neule on ollut jo niin hävyttömän monta kertaa päällä, etten edes kehtaa laskea montako. Mistä voisin löytää sille uuden (tai vanhan) työkaverin?



Huomenna löntystelen porukoilla homehtumassa tekemättömyydestäni. Tai toisaalta voisin vaikka lähteä jonnekin.. Ken tietää.

Öitä.

2 kommenttia: