Kullan arvokas kotikin alkaa tuntua vankilalta, kun siellä viettää kaikki päivät yksinään..
Toisaalta olen alkanut todellakin ymmärtää tekemisen täytteisen elämän kauneutta. Koskaan ei tarvitse ajatella olevansa hyödytön tai aikaansaamaton, kun sellaiselle ei yksinkertaisesti ole aikaa. Onhan kodissa tietysti paljon hyviä puolia, mutta niitä tulee usein arvostettua vasta ollessaan jossain täysin muualla.
Olen jo melkoisen väsynyt elämänmuotooni, jona joko istuskelen kotona odottamassa miestäni töistä tai olen koulussa, jossa ei tehdä mitään hyödyllistä. Tai oikeastaan mitään. Tuntuu melkoisen turhauttavalta saapua Porista Nakkilaan asti kouluun istuakseen 90% kouluajasta tietokoneen ääressä datailemassa koska
_mitään ei tapahdu_
Vaikka laiskottelu toki onkin toisinaan ihan hauskaa, tekee sitä mieli tehdä joskus jotain järkevääkin. Tämä on ollut se suurin syy koulun vaihdon ajatukseeni. Erityisesti kun tiedän, etten tahdo elämästäni vain kausittaisia töitä animaattorina silloin tällöin (jos siis edes käy niinkin suuri tuuri että joskus saisi jotain töitä), jolloin nekin työt tehdään muutaman päivän ajan ympärivuorokauden ja loput päivät elämästä hillutaan työttömänä kotisohvalla mussuttamassa valmisaterioita. Se ei vaan yksinkertaisesti ole minua varten.
Tämäkin tuherrus on tehty koulussa kun ei muutakaan järkevää tehtävää ollut...
Perjantaitunnit (oli vapaapäivä...) korvaava storyboard-tehtävä.
Joko muuten kerroin hoitsukoulun pääsykokeesta? Noh, siinä kävi sitten niin että tiistaina siellä olin ja tein parhaani ja jos en saa paikkaa niin ärsyttää aivan suunnattomasti.
Siis. Koe sisälsi kolme osiota; kirjallisen aineistoesseen, ryhmän kanssa puhumistehtävän sekä yksilöhaastattelun. Kirjallisessa osiossa piti sairaanhoitajan silmin analysoida annettua diagrammia, jossa kerrottiin ammattiopistossa opiskelevien nuorten sairauksista, joita he ovat kokeneet viikon sisällä. Kirjoitin kaikkea mahdollista havainnointia diagrammista sekä oman mielipiteeni mahdollisuudestani vaikuttaa asioiden paranemiseen. Mielestäni en olisi voinut tehdä tehtävää enää sen paremmin.
Toinen osio, eli ryhmätehtävä oli ehkä kaikkein mukavin siinä mielessä, ettei koko osiosta tarvinut selviytyä yksinään. Lisäksi kohdalleni osui aivan mahtavan puheliaita ja avoimia ihmisiä, joiden kanssa tuli hyvin toimeen ja sai keskusteltua ja käsiteltyä monta asiaa. Aiheemme oli onnellisuus ja sen tavoitteleminen eri keinoin. Saimme mielestäni keskustelumme tuloksena erittäin onnistuneen kattauksen kaikkea, mitä aihe voisi pitää sisällään.
Kolmas osio olikin minusta kaikkein haastavin. Mitä olin Mikolta kuullut, hänen haastattelunsa oli hyvin helppo, eikä haastatteleva opettaja edes kysellyt häneltä paljon mitään. Minun haastattelijani ei sen sijaan edes tainnut lukea kirjoittamaani esittelyä itsestäni, vaan tiedusteli asioista suoraan minulta kasvotusten. Alle metrin etäisyys haastattelijaan sekä suora katsekontaksi muodostivat melkoiset paineet jo muutenkin jännittävään tilanteeseen. Opettaja oli mielestäni erittäin mukava, mutta myös hyvin tarkka ja kireä. Kiperät kysymykset ja syvälle kaivaminen olivat painostavia, joten voin vain toivoa vastaukseni olevan hänelle tarpeeksi tyydyttäviä. En osaa sanoa, teinkö häneen hyvää vaikutusta, mutta lopussa hän ainakin toivoi meidän näkevän taas uudestaan. Tietysti hän saattoi sanoa niin myös kaikille muillekin, mutta itselleni ainakin tuli melkoisen varma olo ja hymy huulille kun astuin ulos luokkahuoneesta.
Tämän päivän ruoka: Lohisalaatti.
(Karppauksen myötä blogini saa jälleen melkoisen ruokaisan merkityksen...)
Jälkeenpäin olen analysoinut koko koetta ja erityisesti haastattelua päässäni moneen otteeseen, mutten tiedä onko se lainkaan kannattavaa. Turvaudun kokeen jälkeiseen hyvänolontunteeseeni ja toivon että yksi kuudestakymmenestä paikasta suodaan minulle. Tiedän ainakin tehneeni parhaani mukaan.
Tulokset tulevat aikaisintaan 25.päivä, johon on vielä kaksi viikkoa. En tietenkään malttaisi odottaa enää hetkeäkään, vaikken tiedäkään olenko edes hyväksytty. Olisin aivan superonnellinen jos pääsisin!
(huh! En ole noinkaan ajatellut pitkäänpitkään aikaan...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti