torstai 1. joulukuuta 2011

1st Decenber! Time To Turn On A Christmas Mood!

Vihdoinkin virallinen joulukuukausi on alkanut ja joulufiilistelyt ovat sallittuja alkaakseen!
Tämän joulun haluan fiilistellä täysillä; koristaa koti ja mieli, syödä jouluista ruokaa ja iloita tulevasta juhlasta! :'3 Erityisesti kun tänä jouluna mieleni on täynnä intoa ja odotusta uuden alkavan (luku) vuoden suhteen!

Voisihan tämän tietysti perustella:
"No kun ensi vuosi on 2012 ja on maailmanloppu ja kaikkea!"
Mutta tuli loppu tai ei, alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään kuinka jokainen hetki on itsessään arvokas ja muistamisen arvoinen. Ei joulujakaan tule loppujenlopuksi vietettyä kuin kerran vuodessa. Miksei siis nauttia siitäkin koko odottelun edestä?


Tänään piti olla koulupäivä, mutta kimppakyydittelijät viestittelivätkin ettei kumpikaan niistä ole tulossa, jolloin ei siis minun kyytiäkään. Enpäs sitten minäkään jaksanut sinne vaivautua. Typerältä sekin tuntuisi maksaa yli 10 euroa bussimatkoihin edestakaisin. Ja eipä minua oikeastaan edes haittaakaan, sillä kyseistä ainetta, www-sivun tekemistä, meillä oli jo tiistaina jolloin ei koko päivänä tapahtunut yhtään mitään. Siellä me istuskeltiin ja leikittiin photarilla. Lol, enkö muka olisi voinut tehdä sitä täällä kotonakin?

Tänään olen täällä yksinäni iltayhdeksään saakka.
Viihdynpä täällä siltikin paremmin kuin missään muualla.

Jälleen kerran koulussa tuherrettu beibe...


Äsken kävi muuten melkoisen hupaisa tilanne.
Olen ennenkin huomannut naapuripoikamme (köhköh noin 20vee) katselevan sisään ikkunastamme parvekkeella ohi kävellessään. Noh, ei siinä mitään, kyllähän minullakin on toisinaan tapana katsoa ihmisten sisustusta tai muutenkin elämää jos sattuu kävelemään avoimien ikkunoiden ohitse.

Tällä kertaa kaikki tapahtui kuitenkin hieman toisin.
Olin istuuntumassa ruokapöytäämme syömään kun huomasin vasemmalla puolellani liikettä. Käännyin katsomaan ikkunasta ulos ja huomasin lasin toissa puolella naapurimme teinin. Siinä hän seisoi tuijottamassa sisällemme. Muutaman sekunnin tuijotin häntä silmiin kunnes hän pinkaisi juoksuun ja piiloutui parveken lähimmän pylvään taakse! XD Ei ole totta!! Onko huonompaa yritystä paeta kiusalliselta tilanteelta edes nähty?? LOL XD
Noh, minä askartelin hänelle ystävällisesti tällaisen:



Olisi vielä muutama kuva kissoista, mutta nääh! Jätetään tämä tähän.
Ensikertaan!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti