perjantai 25. maaliskuuta 2011

Kino-elämys

Heipparallaa.

Mikko on taas koulussa ja sen jälkeen iltaan asti töissä, joten minulla on aivan koko päivä omaa yksinäistä aikaani. Onneksi sinä, blogiseni pidät minulle seuraa sekä hyvinä ja huonoinakin hetkinä. Ilossa ja surussa. Amen.

Aamupalaksi syötiin kakkua (terveellistä jne..) ja vaikka tänään se maistuikin jopa eilistä paremmalta, luulempa ettei taas hetkeen tee mieli mitään makeaa! Sinänsä ihan hyvä tapa lakkoilla makeisia vastaan, kun on kerran syönyt ähkyt, eikä yksinkertaisesti kykene enää ajattelemaan mitään sellaista... Alkuperäinen tarkoituksenihan oli leipoa kakkua Mikon porukoille, jotka tulevat sunnuntaina luoksemme syömään synttäreiden kunniaksi. Kävi kuitenkin niin, että viikonloppuna he olmoittivat koko perheineen ryhtyvänsä hiilari-dietille ja oikein varoittivat, etteivät tule edes kyläilemään, jos aijomme heille sellaisia tarjota! ;__; Tämähän oli tietysti suunnitelmieni romahdus. Olin niiiin odottanut pääseväni tarjoamaan ihmisille leipomisiani, että ihan oikeasti harmitti kamalasti. (En muuten käsitä itsekään, mikä kyseinen pakkomielteeni edes on, sillä en ole todellakaan mikään supertaitava leipuri ja päinvastoin stressaan aina ihan hirmuisesti tekeleideni onnistumisesta!) Noh, päätin sitten tehdä kakun meille kahdelle ja mahdollisille satunnaisille ohikulkijoille, jotka sattuvat kurkistamaan luoksemme. Näin sitä sitten syödään kakkua aamupalaksi ja päivälliseksi ja 24/7.



Keskiviikkona kävimme paikallisessa Kino-baarissa. Kyseisestä reissusta tuli melkoinen elokuva-elämys... Tai siis ihan konkreettisestikin! En ollut ikinä vielä ollut sellaisessa baarissa, missä katseltaisiin elokuvia!!

Tuolla näkyy iso skriini, jolla leffoja sitten näytettiinkin!
Kyseessä oli kyllä jotain lyhytelokuvia, jotta uudetkin baariin tulijat pääsivät aina uuteen tarinaan kiinni.
Sinä iltana teemana oli skeittaus. Itse en ole koskaan erityisemmin  ollut kiinnostunut kyseisestä lajista, mutta videopätkät miellyttivät kuitenkin minuakin.
Tunnelma oli hämyinen, mutta kuitenkin aika kotoisa! Tarkoituksemmehan olikin mennä vain yksille, hengailemaan ja katselemaan ympärillemme. Kyseinen paikka suoriutui antamastamme missiosta vallan mainiosti!! Ehdottomasti sinne uudestaankin!
Ja sieltä sai ilmaisia popcornejakin!!!


Minä näytin tältä:
(kuvat otettu omassa vessassamme kaiken tapahtuneen jälkeen)
Uudet sukkahousutkin oli päällä!! Luv them!

Ainiin! Siellä pidettiin myös arvonta, johon pääsi osallistumaan ilmaiseksi (tai no, narikkalippua ostaessa). Myöhemmin, hieman ennen itse arvontaseremoniaa, saimme järjestäjiltä vielä toiset arpalipukkeet, joten voittomahiksemme tuplaantuivat kahdella.
Pääpalkintoina oli kaksi lahjakorttia skeittiliikkeeseen, ja niiden lisäksi arvottiin vielä kuusi Melodica-paitaa. Lahjakorttejahan en erityisemmin halunnut, mutta paidat kiinnostivat kuitenkin. 

Totesimme Mikon kanssa, että ainakin yksi palkinto meidän on pakko saada, ja jäimme odottelemaan sellaista paikallemme kädet hikoillen.

Arpoja: "Seuraava paidan voittaja on numero.... 96!"
Minä: "Jess! Voitin! Me tehtiin se!!"
*Nousin paikaltani ja suuntasin kohti muita voittaneita*
Minä: "Täh, Mikko! Kui sä nyt tänne tulit? Tää on voittajien tiimi! Häivy!"
Mikko: "No tottakai mä nyt tulin. Mä meen mihin mä haluan.."
Arpoja: "Ja viimeinen voittonumero on.... 15!!"
Mikko: "HAHAA! Enpä tullu turhaan!"

Ja näin voitimme molemmat.


Kotona kuvasimme onnellisina toisiamme uusissa paidoissa, hampaita pestessä.

Joo,
Hyvää päivän jatkoa teille kaikille.
T: Yhden ilmeen Maria<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti