tiistai 5. huhtikuuta 2011

Foood! And other funny stuff.

Heips!

Viikonloppuisen jälkeen ollaan yritetty rauhoittua, levätä ja normalisoida päivärytmiämme. :---D Eilen kävin kaupungilla. Ihan yksin, mutta se oli ihan hauskaa. En erityisemmin tunne vielä ketään Porista, ja Mikonkin ollessa koulussa päätin mennä kiertelemään kauppoja ihan itsekseni. (Ps. tulkaa kivat porilaiset tutustumaan! :-( )

Ostoksien esittely tulee lähiaikoina, kun saan niitä kuvattua, mutta nyt jälleen kameran tyhjennystä!

Minulla ei ole yhtä erityistä lempi ruokaa, mutta tämä Mikon tekemä sienikastike oli jotain aivan taivaallista!! Mmmmhh, voisin syödä sitä 24/7!!

Tässä kuva eräästä iltapalasta. Majoneesi loppui jo ajat sitten, joten kokeilimme siirtymistä hampurilaiskastikkeeseen. Se toimi (kuten kuvasta voi ehkä päätellä). Nyt sekin puuteli on loppunut. :--(

Yhtenä päivänä tulimme kotiin kamalan nälkäisinä. Kurkistaessa kaappeihin huomasimme kuitenkin niiden olevan lähes tyhjät. Suunnittelemme melkein aina etukäteen mitä syömme, joten tilanne oli hyvin omityinen. Päätin kuitenkin piristyä ja kehitellä jotain niistä kaapin pohjalla olevista jutuista. Suurena tonnikalan ystävänä tunapasta vaikutti mainiolta ajatukselta.
Vaikeaa sanoa tykkäsikö Mikko...



Olen ollut myös innostunut tussaamisesta. 
Muutaman aikaisemman työni olenkin täällä jo esitellyt. Intohimoni on kuitenkin edennyt pidemmälle. Nyt piirrän pelkällä tussilla, ilman mitään lyijykynähahmoittelua.

Näin jokaisen vedon tekeminen on oltava varmnaa ja harkittua. Onhan se vaikeaa, mutta siinä piileekin se koko juju! Extreamemainen jännitys siitä, meneekö koko työ pilalle yhden väärän vedon vuoksi. Toisaalta mielikuvitus joutuu toisinaan pelastamaan, keksimällä keinon "korjata" työtä, eli piilottaa väärä viiva muuttamalla työtä erilaisemmaksi mitä oli suunnitellut...

 Tässä pari esimerkkiä. (molemmissa niissä olen tehnyt "virheitä" jotka piti keksiä korjata. 
Huomaako ne? (ps. pieni k18-varoitus. :--D)


2 kommenttia: