maanantai 11. huhtikuuta 2011

Sunday´s moving

Työntäytteinen viikonloppu päättyi mukavan rentoon sunnuntaihin. Päätimme lähteä ensimmäistä kertaa paikallisiin suurkirppareihin. Niistä, sunnuntain vuoksi, avoinna oli vain kolme. Nälän ja väsyn valloittamina päätimme kierroksemme kuitenkin jo kahden tapauksen jälkeen.

Edullisten vaatteiden metsästäjänä etsiskelin tietysti sellaisia ahkeralla tahdilla. Puolisen tunnin ja viigen gramman turhautumisen määrän jälkeen päätin kuitenkin luovuttaa ja katsella hyllyjen muutakin sisältöä. Ja onneksi niin teinkin. Vaikkei löytynyt yhteensä kuin kolme saalista, tiedän niiden olevan juuri sitä mitä haluan, eikä epämääräinen kasa lumppua kaapin pohjalle, kuten minun käy yleensä.

Ihana vanhanaikainen koristekehys! 
En ole vielä keksinyt kuvaa, jota tämä kaunokainen koristaisi, mutta varmasti sellaiseen tulee vielä törmättyä. :') Onhan kyllä tuo valmiiksikin oleva kuva aika söpö...

Ja kaksi kauhuleffaa.
Hide and Seek on yksi suosikkejani. Sen mieletön juoni ja psykologinen kauheus ovat ehkä tärkeimpiä asioita, mitä hyvässä kauhuelokuvassa pitää mielestäni olla. Suosittelen ehdottomasti!
Pahan yhteys eli A Tale Of Two Sisters löytyi pitkien etsintöjeni jälkeen! Katsoimme sen joskus ystäväni Tiran luona tyttöporukalla noin viisi vuotta sitten, minkä jälkeen olen toivottomasti yrittänyt muistaa sen nimeä. Nyt se sitten löytyi ja pääsen näyttämään sen Mikolle!!


Sinä päivänä teimme myös kotitekoista pitsaa. Vaikka sen teko on aina hieman monimutkaisempaa ja enemmän aikaa vievää, on se silti sen arvosta!

Tekovaihe
(ja päivän asu)

Valmis ateria




Tänään jäin taas yksin koko päiväksi.
Tein piiitkästä aikaa uudet kynnet:



Tällaista tältä erää.
Hyvää viikon alkua! : )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti