torstai 28. huhtikuuta 2011

I Slept Over The Summer

En koko talveen enkä kevään pystynyt luopumaan rakkaista paksuista model mocro -sukkadousuistani. Eräänä kauniina eilisaamuna heräsin kuitenkin toteamukseen, että kesäiset ilmat ja ohuet sukkahousut ovat jo parasta vauhtia valmiita käyttöön! Sinä päivänä minä päätin aloittaa niiden molempien käytön.
Reijistä huolimatta.

PikkuMyy-takkikin tuntui jo yllättävän sopivalta näihin keleihin.
Oikeastaan kaikki tämän päivän vaatteet olivat puettuna ensimmäistä kertaa koko kevään aikana.
Tai tuota mekkoahan en ole aikaisemmin vielä edes kertaakaan käyttänyt.

Lempi aurinkolasini päättivät muuten noin viikko sitten sanoa itsensä irti. :< Isokarhun edessä olin ottamassa niitä pois silmiltäni, ja NAPS ne olivatkin keskeltä poikki. .___. Nyt minun on tyydyttävä näihin suorakulmaisiin... Ei sitä ettei minulla olisi enempää aurinkolaseja, mutta tiedättehän kun tiettyihin yksilöihin tulee se tietynlainen rakkaussuhde, jota on vaikeaa murtaa, vaikka kuinka monta toista vaihtoehtoa olisikaan tarjolla... Hmm. Menipäs taas filosofiseksi.

Pakko kyllä myöntää, että tuo S-kokoinen mekko on rintojen kohdasta aivan liian kireä (vaikkei sitä minun varustustani ajatellen uskoisikaan). Kyseinen yksilö löytyi joulualennuksista 5euron hintaan Aleksi13:sta. Silloin en jaksanut kokeilla sitä silmällä arvioiden, että kyllä sen on pakko sopia kun se niin isoltakin näyttää. Noh, sehän onkin aika isohko kaikista muista paikoista kuin siitä rintojen kohdalta. 8( Siksi kai jäänytkin niin vähälle käytölle.. Mekon päällä myös lemppari nahkarusettivyöni.



Tilasin tässä muutama päivä sitten uusia lisäpalluroita tuohon lävistykseeni. Kestää kuulemma 4-8 päivää, kun toimitus tulee suoraan Saksasta. En malta odottaa! 8)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti