torstai 23. kesäkuuta 2011

Colourful Life

Heissan kaikille ja hyvää tulevaa juhannusviikonloppua!


Omat juhannukseni vietämme ihanalla kaveriporukallamme grillaten ja saunoen ja tietysti ottaen rennosti. Samana iltana juhlimme myös Tirppa-kullan 20-vuotis synttäreitä, joten muita vaihtoehtoja kuin hauskanpitoa ei vain voi olla! Mikon työvuoro loppuu siinä kolmen tienoilla, jonka jälkeen suuntanamme onkin Rauma-City.

Tätäkin jännittävämmät tapahtumat alkavat kuitenkin tapahtua vasta lauantain jälkeen, nimittäin Ranska ja Nizza odottavat jo kovasti pikaista saapumistamme. En ole ensinnäkään vielä koskaan ollut Ranskassa, mutta en myöskään ole vielä IKINÄ lentänyt! En oikein itsekään tiedä, miten näin pääsi käymään, mutta ensimmäinen lentomatkani tapahtuukin vasta lähes yhdeksäntoista vuotiaana. Toivottavasti se ei jää viimeiseksi. Kaikissa suhteissa... Ja pakko kai minun on myöntää, että kyllähän se jänskättää melko lailla. 8---)

Muutaman päivän takaiset valokuvat tahtoisivat jo kovasti päästä esille. Enköhän minä antaisi heille sellaista mahdollisuutta?

Uusi musta pitsimekko! Löysin tällaisen söpöliinin eräästä Outlet-myymälästä. ICON -nimisellä lapulla varustettu kaveri olisi normaalisti maksanut 44,95 euroa, mutta sain sen vain kolmen euron hintaan! Uskomatonta, eikö?

Kiharat tuntuivat jälleen omilta ja lupasinkin itselleni tehdä niitä useammin. Huivien käyttäminen hiuksissa saa myöskin huikean paluun! En käsitä miten olin jättänyt ne unholaan..

Samana päivänä kotiutuivat myös uudet kenkäkaverit. Muutaman kympin pitsitennarit näyttivät hauskoilta ja olivatkin aivan upeat jalassa!

 Tässä myös upouusi charmikas tiskiharjamme! Jää kyllä vasemmanpuolimmainen hiirulainen varjoon, vaikka olennauisista harjan tehtävistä onkin pärjänyt mainiosti. En ole vieläkään raaskinut käyttää tuota uutta..




Viime tiistai oli kotonamme leivontapäivä. Lemppari suklaamuffinssini ovat saaneet hurjasti suosiota. Jopa niinkin nirsoilta syöjiltä kuin Mikon pikkuveljiltä! Pakkaseen piilottaminen ei ole lainkaan paha vaihtoehto, silllä puolisen minuutin mikrouunilämmittäminen vain tekee siitä parempaa, suklaisempaa ja maukkaampaa! 

Päätin, että teenpäs kerrankin näitä unelmamuffinsseja oikein kunnon satsin ja asettelen pakkaseen odottamaan vieraiden tuloa. Päädyin kuitenkin lupaamaan ystäville tuovani ne juhannusrientoihimme. Hups. Eipäs auta kuin tehdä lisää ja vaikka vieläkin lisää. Sitten joskus.
Teimme myös tällaisia kinkkukierteitä sekä kääretorkkua, jotka tulevat kissanpentumme lahjoittavalle ystävälle. Hän ei suostunut ottamaan rahaa ja sovimme, että leivomme hänelle namijuttuja!

Tuli tehtyä myös Marian Spesial -pastavuokaa. Se ei taida koskaan epäonnistua! 8P



Lähiaikoina on myös inspiroinut taiteilla. Olen suruissani ikävöinyt kahden viimeisimmän kesän työpaikkaani Keramosta, jossa sain myydä keramiikkatöitä ja myös tehdä niitä itse. Ainakaan lähitulevaisuudessa saven saaminen käsiini vaikuttaa kovin epätodennäköiseltä, joten päätin tyytyä maalaamiseen ja tussikynäilyyn.

Kotimme on täynnä tällaisia pieniä palasia paperia. Kaksi viimeisintä kuvaa ovat mm jääkaapissa ja ylempi keittiökaapimme ovessa.. :3
Viimeinen (ärsyttävän vaikean kuvaamisen takia vino) teos on Tirppaliinin synttärikortti. Tästä ehkä tuli mieleen edellisen postauksen tuherrus, joka alunperin olikin tämän "tärkeämmän" työn suunnitelma. Tykästyin tähän ihmeen paljon, vaikka värejä tulikin käytettya odotettua enemmän, hiushässäkkä näyttääkin epäilyttävän paljon aloe veralta ja itse neitokainen onkin zombihtava. Silti! Vaikka itse sanonkin. :---D


Mutta eipäs mulla muuta. Pakkaamaan pitäisi mennä, mikä on aina yhtä suuri panikoiminen. Viikko pois kotoa, ja vielä niin monessa eri paikassa on tarpeiden analysoinnin kannalta stressaavaa ja uuvuttavaa. Mistäs minä tiedän, millainen sää siellä voi olla ensi viikon lauantaina? Tai entäs jos olenkin juuri sinä päivänä erityisen viluinen tai kuumissani? Bläää.....

Ensikerran postauksen ajankohdasta ei ole pienintäkään aavistusta. Luultavasti viikon paussi on kohdallaan, jonka jälkeen kuvia pursuavia postauksia on koko blogi pulloittamassa. Siihen asti siis heippa. Muistakaa olla ihmisiksi, että edes jompikumpi meistä on. ;---)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti