Jännittävintä on kuitenkin se tunne kun astuu lavalle ja tuntee valon ja riemun täyttävän jokaisen ihonhuokosen. Ja kyllähän sitä tuli taas pitkästä aikaa punasteltua, kun ventovieraat ihmiset vaivautuvat tulemaan luokseni vain sanoakseen nauttineensat kovasti laulamisestani, ääneni rikkaudesta ja kysyäkseen vielä nimeni uudestaan. Noina hetkinä sydän ja mieli pakahtuvat ja suorastaan itkettää onnesta saadessaan tuottaa ihmisille niin suuren ilon. Harmi ettei keikasta saatu videota. Videokameran muistikortti kun on taas hukassa.. @____@ En käsitä miten olen niin hyvä siinä....
Noh, niin. Otsikon viestimänä eilen taisi kuitenkin tapahtua muutakin kuin onnenkyyneleitä. Nimittäin spontaanina reissuna päädyimmekin Mikon kanssa baariin. Aloittelimme viidestään Terolla, missä meininki nousikin nollasta - hups-huippuun. Siellä poikia pussailessa, hikkailessa ja useamman kerran syliinnostetuksi jouduttaessa vietinkin sovittua enemmän aikaa. Lisä"evästäkin" päädyttiin hakemaan lähikaupasta. Siideri oli alennuksessa ja näytti maistuvan liiankin hyvin.
Tänään taas vesikään ei pysynyt sisällä, puhumattakaan ruoasta. Twice the taste -kokemus tuli enemmän kuin tutuksi. Ihmettelen, miten sen vessaravailun jälkeen edes olen yhä hengissä. Ihme ja kumma, sisuksetkin ovat vielä osittain paikallaan.. Nyt ei kyllä hetkeen mitään keittoja keitellä...
Tämä biisi on muuten silkkaa rakkautta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti