maanantai 23. tammikuuta 2012

Day By Day


Hellouhs!

Jälleen arki alkoi ja viikonloppu jäi vain muistoksi. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä koulu on nykyään ihan kivaa vaikka toisinaan tekisikin mieli vähän laiskotella. :3 Viikonloppuna en tehnyt mitään erityistä; katsottiin leffoja, käytiin kävelyllä, lagailtiin ja syötiin. Hidas sunnuntaiaamu muuttuikin sormennäpäytyksessä yksinäiseksi koti-illaksi, kun Mikolle soitettiinkin töistä. Hiljalleen alkaa taas odottaa sitä menoa ja meininkiä, vaikka olenkin ajatellut kasvaneeni jo siitä yli. Tai sitten olen vain yksi niitä ärsyttäviä ihmisiä, joiden mielestä se mitä ei tällä hetkellä saa, on aina nykyistä parempaa. :D

Olen yllättävän hyvin onnistunut pysytellä pätkäpaastoilussani, vaikka usein onkin tehnyt mieli "vähän joustaa". Hah! Tiedetään jo ne mun vähäiset joustamiset, jotka kumminkin lopulta muuttuvat hervottomiksi syöpöttelyövereiksi... -___-' Tämä paastoilu on kuitenkin vaikuttanut karppaamista helpommalta ja voin myöntää että jopa kilojakin on lähtenyt!!! 8)) Uskokaa tai älkää, mutta näiden parin viikon aikana olen pudottanut melkein kaksi kiloa! :---) Ja vaikkei muutama kilo kuulostakaan paljolta (eikä ainakaan vielä kovasti näy vyötäröllä), se on kuitenkin aika paljon! Lukemieni terveyspalstojen mukaan -1kg/viikko on terveellisen laihduttamisen yläraja, joten parempaa tulosta ei oikeastaan voisi toivoakaan. :) Ehkä vielä jonain kauniina päivänä kirin kesälöhöily-kiloni pois ja palaan takaisin muutama vuosi sitten omistamaan painooni!! 8) TAI JOPA jos innostun, saatan laihtua sitäkin enemmän ja tavoitan sen kauan haaveissa ja tavoitteissa olleen maagisen vaakaluvun, johon olen pyrkinyt jo monta vuotta! (ainakin viisi..)

Ostimme muuten vessan pesukoneen päälle tuollaiset korit!
Alunperin lähdimme Ikeaan hankkimaan vain yhtä koria, johon saisin omat meikki-koru-tilpehöörini peilihyllyltä pois lojumasta. Paikan päällä emme kuitenkaan löytäneet yhtäkään sopivaa yksilöä, kun vasta kukkaosastolla huomatessamme tämän setin (yht. kolme kpl). Hinnaltakin setti oli paljon edullisempi kuin mikään niistä mahdollisista epäsopivista "hienoista" vaatekoreista. Kotona löysimmekin heti käyttöä kaikille kolmelle korille; isoimmassa ovat vaatepesuaineet ja ilmanraikastimet, keskikokoisessa minun meikkini, harja ja muu tilpehööri ja pienimmässä säilytämme avaimia, heijastimia ja muita asioita, joita tarvitsee ulos lähtiessä. :)

  Viimeaikoina olen innostunut pitkästä aikaa piirtelemään uusia mekkoja. Voi kun kädet yltäisivät ompelukoneellekin asti...

Ja koskettimetkin alkoivat inspiroimaan pitkän tauon jälkeen.<3


Hyvää viikon alkua teille kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti