perjantai 10. helmikuuta 2012

Buzzausta

Jonkin aikaa sitten päädyin liittymään Buzzadorin tiimiin yhdeksi buzzadorin apuhenkilöksi. Buzzaajan tehtävänä on vastaanottaa haluamansa ja saamansa tuotteet, testata niitä, kertoa mielipiteensä ja esitellä myös muille.

Ensimäinen kampanjani tuote oli Doven Nutrishing Oil Care -hiushoitoaine! 
Pääsin osallistumaan kampanjaan ja sain kotiini paketin, joka sisälsi vaikka mitä! :---)

Doven uusi tuote ravitsee ja suojelee talven vaurioittamia ja kuivattamia hiuksia.
Ainakin omalla kohdallani olen joutunut joka ikinen päivä herätessäni katselemaan peilistä vastaan tuijottelevaa afrotukkaa, jolle ei hoitosuihkeen lisäksi ole ollut minkäänlaista koossapysymisen apua.

Osallistuin kampanjaan siis mielelläni ja kerron rehelliset kokeiluni ja 
kokemukseni tänne blogiin asti. :)

(Photo in Action! :---D)

Heinäpaalitukkani pääsi Dove:n myötä ensikertaa kokeilemaan jotain oikeaa luksusta. Shampoolla pesun jälkeen levitin niihin öljyistä auttajaa ja annoin vaikuttaa muutamia minuutteja. Jo itse mömmön koostumus teki minuun vaikutuksen, sillä putelista tuleva tahna ei ollutkaan tottumuksen mukaisen valkoinen, vaan valko-kelta-raidallinen ja tuoksui ihanan herkulliselta!

Hiuksien huuhletun jälkeen ne tuntuivat heti aivan erilaisilta! Pehmoiset ja sileät kutrini laskeutuivat poikkeuksellisen nätisti harteilleni normaalin takkuisen kasan sijaan. Tukkaa kuivaessa se ei asettunutkaan enää epämääräiseksi möykyksi vaan näytti aika nätiltä.

Hiusten kuivuttuaan kokonaan hoitosuihkeita ei tarvittu. Dove Nutrishing Oil Care hoiti homman kotiin ja teki hiuksistani sileät ja pehmeät koko seuraavaksi päiväksi jopa nukutun yönkin jälkeen! :) En todellakaan uskonut näin käyvän minun vaativille hiuksilleni, mutta jotkut tuotteen nähtävästi vain tekevät ihmeitä. :)

Suosittelen Dove Nutrishing Oil Care:a kaikille talven aiheuttamasta hiuspörröisyydestä kärsiville! 
Se auttoi minua, joten se auttaa sinuakin! :)


(okei, olipas nyt mainosmerkintä, mutta olen kyllä rehellisesti tätä mieltä! :) )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti