maanantai 15. marraskuuta 2010

Yellow hair and Blue eyes

Heippa. Ja kyllä, kuten huomasittekin varmaan, leikkasin taas hieman otsatukkaani. Okei, pakko myöntää, ettei oikeasti ollut tarkoitus.. No pöh, kaikki alusta: eilen sattuneesta äkkinäisestä mielijohteesta päätin kokeilla mangaotsista. Se on sellainen, että keskellä otsaa pitkä ja kulmien kohdalta lyhyempi, muotoutuu kulmien yläpuolelle kaareksi, jolloin keskelle jää ikäänkuin terävä kohta. Nojjooo, lopputulos oli ihan tyhmä, joten suosiolla luovutin ja leikkasin pois myös keskikohdan. Nyt otsatukkani on taas tällainen nukkelyhyt.. Noh, hiukan harmittaa, mutta kaikkeakos sitä.

Päivän asu näytti tältä:
Jälleen koulu ja jälleen vessa (tosin eri kuin viimeksi o/)
Viime lauantaina kävimmä Sata Dance Mania -nimisessä tapahtumassa. Kyseessa oli siis joku isompaa kokoluokkaa oleva disko, joka järjestetään vain kaksi kertaa vuodessa pikkukaupungissamme. Noh, anteeksi vain, mutta pettymykseni oli kohdallaan, sillä:

a) Paikka oli tosi pieni! Kyseessä oli vain yksi tanssilattia ja muutamia istumapaikkoja
b) Ihmisiä ei ollut lainkaan niin paljoa, mitä odotin
c) Juomat olivat aivan hävyttömän kalliita!! Jos samalla sisäänpääsymaksulla paikallisessa bar Hovissa iso lasi lonkeroa maksaa noin 3,5 euroa, SDM:ssä puolikas pienehköä muovilasia maksoi päälle 5 euroa..

Oli kuitenkin ihan hauskaa nähdä tuttuja ja tanssia kavereiden kanssa. Tässä muutama epätarkka tunnelmaotos paikanpäältä:
Jälkimmäisestä ei pahemmin saa edes selvää (vaalentamisestani huolimatta). Etualalla kuitenkin mikon naama jälleen kerran ihmettelemässä puuhastelujani.

Sepä se tältä päivältä. 
Kai olette muuten menossa katsomaan Potteria? Itse menen heti ensi-iltana!! Jänskittää!! Olen ihan fanifanifaniii <3____<3

perjantai 12. marraskuuta 2010

Poikkeus on vain sääntö, jota emme ymmärrä

Pikapostaus!

Tänään on perjantai!! Wohoo! Koulussa musiikintunnilla oli sikakivaa. Soitettiin jotain ihme jazz-biisiä, ja jäimme sitten jamittelemaan sitä noin puoleksi tunniksi. Minä soitin poikkihuilua. Muut soittivat koskettimia, trumpettia, rumpuja ja bassoa. On jotenkin niin uskomaton fiilis, kun kaikki soittaa yhdessä, vuorottelee sooloissa ja vaan jatkaa ja jatkaa. Ei tee mieli lopettaa vaan elää siinä ja nyt! Musiikki<3

Kohta mennään Mikon kanssa viettämään iltaa kavereiden luokse ja minä näytän tältä:

Päällä uusi H&M:stä tilaamani neule: (huom! Tilasin sieltä ekaa kerta!! :o)

Tuoksuna myös uusi hajuvesi Chanelin Chanse! 
Sain sen vähän aikaa sitten äidiltä, kun hän ei pitänyt enää siitä. : >
Päähäni uskalsin vihdoin laittaa HIUSDONITSIN!!
Carrie Bradshaw sanoi aikanaan Sinkkuelämässä, että hiusdonitseja käyttävät vain maalaiskylien naiset paikallisissa räkälöissä.. : < Minusta se on ihan söpö.. Ni, Carrie!

Samoin huulissa huulikiiltoa!!
Mitä ihmettä, en ole koskaan sietänyt moista, mutta tänään kaapista läydettyäni sattumoisin Lumenen ikivanhaa kirkkaanpunaista huulikiiltoa, päätin kokeilla pitkästä aikaa. Tämä saattaa jopa toimia, kun hiukset on kiinni, ettei kaikki karvat tartu siihen saman tien.
En tiedä huomaako sen edes, kun itsellä on suhteellisen punaiset huulet muutenkin..

Kaulassa äidin supervahna kaulakoru!
Vielä siltä ajalta kun vintage oli ennen nykyaikaa muodissa:


Siinä kaikki tällä kertaa! Hyvää viikonlopun alkua jeeeee<3<3<3

tiistai 9. marraskuuta 2010

Tänään satoi lunta!! : O

Terppa taas.

Tänään olin koulussa vain kuvistunnin verran ja sen jälkeen pääsinkin ilmaiseen kynsien laittoon. Aika luksusta<3 Toisaalta, ei ollut läheskään niin mukavaa yrittää väkisin vaivata kokkarenkovaa ja kuraveden litkuista savea keskenään saadakseen tasainen koostumus. Kuten arvata saattaa, kynnetkin saivat ihastuttavan mutaisen outlookin moisen session jälkeen. Kaiken lisäksi sekä kynsien päältä että alta.Oli muuten maailman kamalinta koittaa putsata ne kokkareet sieltä koloista... Hyih!

Koulun jälkeen pääsin kosmetologi-opiskelija-tuttuni luokse kynsihuoltoon. Sain ilmaiseksi geelikynnet, joista olisin muuten joutunut maksamaan noin 70 euroa. O___o Laatu oli sitten tietysti ammattilaista heikompi, mutta suostun kyllä moiseen uhraukseen. : DD

 En alunperin ajatellut haluavani moisia tylsähköjä prinsessakynsiä, mutta tuttuni ehdottaessa suostuinkin.. :S Näin minun vahva persoonallinen mielipiteeni ilmenee...


Eräänä iltana viettäessäni aikaa kaverin luona porukassa tilanne mystisesti (kuten aina) ajautui siihen, että päädyin piirtelemään miespuolisten kavereideni käsivarsiin. Kuinka innostuneita he olivatkaan, kun piirsin ensimmäiselle potilaalle vähäpukeisen ja isorintaisen pin-up-tytön. Huomaamattani he muodostivat jonon samanlaisten tyttöjen halukkaita. Muutaman moisen ehdin sinä iltana tehdä, mutta kokemuksena oli silti aika jännittävä. : D Kuulakärkikynällä iholle ei pääse pahemmin hahmottelemaan. Linjojen on oltava varmoja, haluamansa kuva selkenä mielessä, eikä mokia sallita! On se stressaavaa 8< 

Mikkokin uskaltautui vihdoin pyytää minulta jonkinlaista piirrosta käsivarteensa pari päivää sitten. Alastomia naisia ei sillä hetkellä tehnyt mieli (siis piirtää.. heh heh), joten pitäydyin tällaiseen:

Joku surullinen animehtava tyttö..

Öitä sitten. 
Arvatkaa kenen pitäisi vielä kirjoittaa kokonainen äidinkielen essee? 8'< Ja kellohan vasta 23.08...

maanantai 8. marraskuuta 2010

;____;


Ei näin kauniita vaatteita saisi olla olemassa ;______;

Yksinäinen aarrepäivä

Tänään ei tapahtunut oikein erikoisia. Kävin koulussa ja laulutunnilla ja illalla vietimme perheen ja lähisukulaistemme kanssa isän synttäreitä.

Koulun ja laulutunnin välillä piipahdin kuitenkin myös kaupungilla. Kävin kirpparilla, mutta harmikseni en löytänyt oikein mitään.. Ihan tyhmää, kun kirpparilta kivan jutun löytämisen mahdollisuus on ehkä 10/100%, eli ei todellakaan usein. :< Tai ehkä löytyisi useamminkin, jos vain viitsisin siellä useammin käydä. Toisaalta, en todellakaan jaksasi viettää kaikkiä päiviäni jossain kirpparihyllyillä vahtimassa, joten tällainen tuurilla saalistaminen saa luvan kelvata!

Kun aikaa oli vielä vaikka kuinka paljon, käväisin myös Seppälässä (<-lemppari kauppa). Muutamia kuolaamis-vaatteita löytyy toki aina, mutta realistisista budjetin mukaisista ostoksista ei mukaan päässyt kuin söötit barbie-sydän-korvakorut ja pari kynsilakkaa. Eihän sieltä voi koskaan lähteä tyhjin käsin?..


Shoppailujen jälkeen päätin vielä jäädä kahvilaan istuskelemaan. Fetakolmio ja pepsi tuntuivat yllättävän hyvältä seuralta, eikä muita sillä hetkellä kaivannutkaan. Joskus vain on niin ihanaa olla yksin omissa maailmoissaan. Tarkkailla ajatuksiensa juoksua, muita kaltaisiaan ihmisiä ja koko maailmaa, joka pyörii ympärillä taukoamatta..

Molemmat musiikkiopiston vessasta. Näytän hassulta~
Rakastan takkini hihojen nappeja<3

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Keilaa minut suohon!

Heipparallaa!

Nyt on viikonloput vietetty ja jälleen tulossa rankka (köhköh) kouluviikko. Perjantaina kävimme kaverini kanssa yhdellä baarikeikalla kuuntelemassa kavereiden bändejä. Loppuillasta päädyin mystisesti poikaystävän sukulaisten luokse laulamaan karaokea...(?)

Lauantaina menimme toisella kaveriporukalla paikalliseen keilahalliin. Oli superkivaa!!
Naama näytti tältä:
Ja kaulassa kiva kaulakoru:

Keilahallissa oli... Sinistä. O___o
Akseli liekittää
Arvatkaa mikä oli minun palloni? Tuo tummanpunainen edessä! Myöhemmin vaihdoin glitter-palloon toivoen, että se toisi edes ripauksen pelionnea, mutta kuinkas kävikään.. Taustalla saksalaisnainen naapuriradalta.
Hyvin onnistunut kuva. Epämääräisen möykyn takana Aaro ja vieressä Tira. Taustalla muriseva paikan vartija. Taisimme olla liian äänekkäitä..
Huoh, kai minun on sitten paljastettava keilaustaitoni kaiken kansan kuultavaksi: en tiedä mikä minua riivaa, mutta aina kun menen keilaamaan, olen aluksi ihan super-loisto-yber-hyvä! Kilpailen ykköspaikasta, joka tuntuu siinä tilanteessa enemmän kuin luontevalta. Kuitenkin vähän ajan kuluttua taitoni katoavat näkymättömään mustaan aukkoon, jolloin minusta tulee mahdottoman huono ja avuton!! o___O Lopulta möngin listan pohjamudissa, ja toivon pääseväni edes toisiksi viimeiseksi viimeisen sijaan...
HuomHuom! Päätin pitkästä aikaa kokeilla jälleen LUOMIVÄRIÄ, ja arvatkaas mitä, mielestäni jopa melkein onnistuin siinä tällää kertaa! o/ Laitoin sitä vain yläluomen ulkoiseen ylänurkkaan enkä koko luomeen kuten yleensä. Toimii!!

tiistai 2. marraskuuta 2010

Marianne!

Heippa kultsit!
Päätin sitten itsekin osallistua Marianne-desing -kilpailuun Juulian innoittamana. Kiitos hänelle siitä!! : >

Osallistukaa tekin! -->Tästä<--