keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Tyttöjen ilta!


Töttöröö. Koneeni lagaa yhä, joten päivittelen taas täällä porukoiden luona. Toivon, että tilanne tosiaan paranee, sillä jos tämä kerran viikossa -päivittelytahti säilyy, ette varmastikaan kestä niinkin elämää masentavaa tapahtumaa. (hoho niinpä..)

Aamulla lukioni opettaja soitti ja pyysi kamalasti, että tulisin/tulisimme esiintymään koulun johonkin opettaja-juttu -tilaisuuteen. Silmät meni pyörälle niinkin lyhyestä varoitusajasta. Vastasin, etten taida pystyä auttamaan kun ei mitään kaivattuja acapello/akustisia biisejä tällä hetkellä ole tiedossa. Omatuntoni alkoi kuitenkin koputella komerossaan, ja päätinkin pirauttaa pianisti-Akille. Soitimme yhdessä Joulu Jazzeissa ja minulle tulikin mieleen, jospa biisimme "Why don´t you do right" voisi toimia myös kahdestaan, ilman bändiä. Vastaus oli positiivinen, ja musiikkiopistolla sitten samantien sen treenasimmekin. Opettaja oli aika onneissaan, kun kuuli esityksen olevan sittenkin mahdollinen. :¨) Aijai kun tulee maailman pelastaja -olo aina kun pääseekin auttamaan jossain moisessa hommassa...

Tekstin otsikko kertoo kuitenkin tämän postauksen tärkeimmän pointin. Viime viikonloppuna lähdimme tyttöjeni kanssa Tampereelle viettämään villiä tyttöjen iltaa! Oli kyllä yberdyberhauskaa!

Julia, Jenni, Tira, Jenna

Namiaaa<3
Alisa +muut
Tytöt halusivat tanssia n___n
Tästä kuvasta minulla ei ole hajuakaan. En todellakaan tiedä mitä siinä tapahtuu :'---D
Pelattiin Party Aliasta !!
Loppuillasta/yöstä väsytti~~
Jalkahierontaa~
Monsteri ei näyttänyt olevan yhtä innoissaan bileistämme :--D
Ja lopuksi vielä bravuuri-ilmeeni..

Jep, sellainen ilta. Kiitos kaikille! Erityisesti Julialle ja Alisalle, kun järjestitte, ja Tiralle kun jaksoit kuskata kaikki me villit apinat (okei, eli minut) autossasi! <3<3<3 Seuraava kerta meillä! :--D



Ainiin, sillä tämä on niinsanotusti muotiblogi (okei, aika kaukana siitä mennään) niin esittelen teille uusimmat materiahankintani:
Gina Tricotin reikäneulepaita<3
Ja samansävyinen ruususormus<3
(Mikko sanoi, että tuollaisilla kositaan. O____o Ööö, taisi mennä hieeeman metsään :---D)

Ainiin ja vielä halusin kertoa, että makuuhuoneemme on nyt taas hieman kehittynyt! Nimittäin saimme vihdoin tilaamamme jättipeiton ja pääsimme vihdoin laittamaan upouudet lempparilakanamme! <3<3
Peiton ikäväksi puoleksi kuitenkin paljastui sen paahtava kuumuus! Siis ihan jäätävää, kun öisin alkaa nähdä unia, joissa grillautuu ja herätessään huomaa sen olevan totta. :-(
Mutta se on silti tosi ihana ja lemppari!

Ja tässä vielä lähikuva makuuhuoneen sydän(<3) valoistamme. :'3

1 kommentti: