Unelmaloma Etelä-Ranskassa

Kauan odotetut lomakuvat tulevat tässä! Pikkusiskolta lainaamani taskukamera ei laadun puolesta ollut todellakaan unelmakuvien huippuluokkaa, mutta toivottavasti erotatte niistä ainakin minut. Siis sehän on pääasia, häh?.. Jossain vaiheessa saan varmasti käsiini myös parempia kuvia reissusta Mikon vanhempien uuuniinhienosta porvarikamerasta. He kun jatkavat matkaansa vielä tämän viikon, jonka jälkeen palaavat kotiinsa autolla, matkustaen Euroopan maiden ja kaupunkien lävitse. Ainiin, ja kamerastani loppui myöskin patterit aivan kesken kaiken (jotka palautuivatkin kuitenkin takaisintulomatkalla autossa...) joten kuvia on vain rajallinen määrä. ValiVali ja Yhyy. Nyt kuitenkin niihin kuviin ja jännittävän matkakertomuksen pariin !

Matkamme alkoi Helsingin lentokentältä. Ensimmäistä kertaa lentäminen aiheutti minussa välittömiä jännittyneisyyden oireita, jotka purkasin täyttämällä puolet kameran muisitikusta jo itse lentokentällä.

Lento sujui hyvin. Toiset matkustajat ihmettelivät syvästi niitä suuria riemunmerkkejäni, kun lentokone alkoi saada vauhtia ja ensimmäistä kertaa ponnahti ilmaan. Harmistuin kuitenkin hieman, kun vierellämme istuva lapsi sai Finnairilta vaikka mitä kivoja lahjoja. Minäkin olisin halunnut.. 8--( Ensimmäinen lasku sattui ja painoi lujaa korviani. Jälkimmäiset eivät onneksi lainkaan niin paljoa.

Saavuimme Pariisiin ja totesimme, että meillä onkin tässä vielä neljä tuntia odottelua edessä päin. Rentouduimme käyden rauhassa vessaiemassa, vaihtamassa vaatteita, syödessämme paikallista kolmioleipää ja hengaillessa. Muutaman tunnin kuluttua heräsimme takaisin velvollisuuksiemme pariin. Lähdimme katsomaan lentojen lähtötaululta, milloin ja missä on seuraava lentomme. Hämmästyneinä emme löytäneetkään omaa lentoamme. Nizza-lentoja oli kyllä, muttei juuri sitä, joka täsmäisi lipuissamme olevan ajan kanssa. 

Kävimme kysymässä huonosti puhuvalta neuvontapisteen mieheltä, mitä meidän kuuluisi tehdä. Tämän sanoista selvisi vain, että meidän on lähdettävä toiselle Orly-nimiselle lentokentälle, jonka sijainnista meillä ei tietysti ollut hajuakaan. Hän neuvoi meitä ottamaan bussi ja suunnata näin kohti tuntematonta meille paikkaa. Kuka olisi ajatellut, että pitäisi vaihtaa lentokenttiä? Vielä kun lentoliput oli tilannut Mikon isä. Hätääntyneet hikipisarat nousivat otsalle. Aika oli niin vähissä, ettei siinä stressin ja tuntemattomuuden keskellä ollut varaa pieneenkään mokaan. Pyrähdimme kohti ulko-ovea ja aloimme etsiä bussia. Mikä bussi, mistä? -Ei pienintäkään aavistusta.

Muutama hassu bussi ajoi pysähtymättä ohitsemme, eikä missään niissä lukenut mitään tietoa siitä, minne päin nämä olisivat menossa. Epäjärjestyksen ja sekasorron valloittamalla lentokentän pihalla olimme vain me kaksi. Me kaksi vastaan koko maailma, joka ei osoittanut pienintäkään kiinnostusta auttaa kahta pientä ympäriinsä juoksentelevaa ihmistä... Loputtoman stressin keskellä sain vihdoinkin löydettyä yhden tärkeimpiä ihmisiä elämässäni. Aasialainen taksikuski puhui ymmärrettävää englantia ja nappasi meidät ilomielin kyytiinsä! Onni oli puolellamme, sillä ehdimme juuri ja juuri päämääräämme. Tiet olivat tukossa, mutta mystisen voiman auttamana pääsimme joka kerta putkahtamaan niistä ruuhkaisista pikkuisista koloista eteenpäin ja jatkamaan matkaamme. Viereisellä kaistalla autot eivät liikkuneet lainkaan. Näillä teillä liikenneonnettomuudet olivat kuulemma hyvin yleisiä. Oli suorastaan kohtalon ohjattua tuuria, että kolari osui tällä hetkellä meidän kaistamme sijaan viereiselle.

70 euroa köyhimpinä olimme kuitenkin onnellisesti perillä. Nizza (ja Mikon perhe) ottivat meidät vastaan avosylein. Vietimmekin tämän ensimmäisen iltamme kierrellen ja tutustuen paikallisiin nähtävyyksiin. Se jäikin ainoaksi retkeksemmemme itse Nizzassa.

Maisemat olivat kyllä aivan upeat.

Päivän vaikeukdet ja niistä selviytyminen eivät olleet kuitenkaan vielä ohitse. Kävellessämme autolta kuuluisalle Nizzan rantakadulle minulle ja Mikolle tuli pienimuotoinen riita. Ajattelin, että on hyvä pitää muista hieman etäisyyttä ja antaa tilanteen rauhoittua. Tilanne osoittautuikin hyväksi mahdollisuudeksi kuljeskella rauhassa muiden perässä ja ottaa kauniita maisemakuvia upeista rakennuksista. 

Yllä olevan rakennuksen kohdalla tapahtui kuitenkin jotain aivan odottamatonta. Olin ylittämässä tietä, ja huomasin Mikon katsovan minuun olkansa ylitse. Yhtäkkiä hän kävelikin terävän näköisenä ohitseni sanomatta mitään. Hämmennyksissäni käännyin ympäri ja yllätyin huomatessani takanani olevan pojan. Parissakymmenissään oleva paikallisen näköinen mieshenkilö oli juuri Mikon porautuvan katseen kohteena ja ei kulunut kuin muutama sekunti, kunnes poika oli jo tiessään. Mikko kertoi huomanneensa pojan yrittäen viedä olkalaukkuni, tai ainakin sen sisällön, ja ehti itse onneksi juuri paikalle. Sanoja tai nyrkkejä ei tarvittu, vaan tappava katse sai karkotettua varkaan. Tällainen ritari minulla on. Voittekin arvata, että riitamme saattoi unohtua siinä hetkessä.

Ensimmäinen kerta Etelässä on varmasti jokaiselle pohjoismaalaiselle yhtä ihmettelyä. Minä ainakin olin aivan lumoissani lukuisista elävistä palmuista ja jättiläismäisistä värien täyttämistä kukkapuskista, joita näytti olevan joka kulmassa. Vasta reissun loppupuolella aloin hiljalleen tottua tähän paratiisimaimaisemaan.

Ja lopultakin kuuluisa rantakatu:

Kiipesimme vieressä sijaitsevalle tornille, joista maisemat olivat melkoisen henkeä salpaavat. Siitä myös pieni video:

Kyseisen päivän asu. paita, hame: Lindex, leggarit: h&m, nahkaiset kesäkengät Liettuasta.

Tämä on ehdottomasti yksi lempikuviani! Tornilta alas tullessa lievästi korkeakammoinen Mikko pakenee hetkeksi turvaan<3 :'3

Ensimmäisen päivän viimeiset hetket kuluvat neljälle hengelle ahtaalla auton takapenkillä. Väsyneet lapset (=minä, Mikko ja Mikon veljet) nukahtavat toistensa olkapäille ja valuttavat kuolaa vieressään istuvien paidalle. Suuntana on majapaikkamme St. Mandrier, jossa sijaitseekin upea vuokratalomme.

Seuraava aamu tuntuu herätessään vieläkin unelta. Päätämme kuitenkin lähteä virkistävälle aamu-uinnille. Toteamme myös, ettei kyseisen paikan maisemat ole yhtään Nizzan maisemia huonommat.

"Host-perheeni" isukin viimeiset neuvot. Tuossa linnassa me asuimme.

(???)

Kuumuus tuntui läpitunkevalta. Teki mieli repäistä vaatteet päältä ja ryhtyä nudistiksi. Ei siinä sinänsä varmaan olisi ollut mitään hävettävää; olihan rannoillakin noin puolet naisista yläosattomissa..

Minä ja ihastuttava käsikramppi(?)

Ryhdyin massamurhaajaksi ja sokaisin kaikki suklaaruskeat paikallisasukkaat kalkkivalkoisella ihollani.

Vesi oli aivan uskomattoman suolaista! Tuonakin hetkenä Mikko taitaa potea silmien kirvelyä. Ja minä.... Öh, hymyilen iloisena vieressä?.. :---D

Seuraavat kuvat ovat vastarannan Marcellesta(?muistaakseni?)

Siellä kiertelimme upeaa vanhaa kaupunkia, shoppailimme lähes ilmaista viiniä (c´moon maksoi joku 2euroa!!) ja eksyilimme pikkukujilla.

Niin, ja pummailimme talojen rappusilla. Ainakin minulta tuo tottumaton lämpötila vei voimat. Pari viimeistä päivää taisinkin olla lämpöhalvauksen aiheuttamassa kuumeessa. Särkylääkkeitä naamariin ja menoksi.

Matkan ainoa ostamani vaate oli tämä kukkamekko. 10euron olkaimeton kaveri suorastaan pelasti loppulomani! Ekaa kerta elämässä palaneet hartiani oli mahdotonta pukea mihinkään olkallisiin vaatteisiin.

Ette ikinä usko, kuinka vaikeaa tämän kuvan ottaminen oli! Ensinnäkin piti ohjeistaa Mikkoa, miten päin kameran on oltava, kuinka kaukaa kuva on otettava jne jne, mutta toistaiseksi vielä haluamamme kävelykadun saaminen taustaksi oli lähes mahdotonta! Teillä ajoi JATKUVASTI jotain järjettömän kokoisia rekkoja, jotka tietysti peittivät koko kuvan pointin..

Tässä kaikki tältä erää. Lisäkuvien saapuessa postailen ehdottomasti nekin. :--)

Mutta muuten voin kyllä sanoa, että kokonaisuudessa mahtava reissu! Ehdottomasti paras elämässäni 

tähän asti.