torstai 12. toukokuuta 2011

Tunnustus

Heippa jälleen!

Näin heti alkuun haluaisin kiittää teitä muutamia lukijoitani, jotka seuraatte elämääni ja lueskelette juttujani päivä toisensa jälkeen. Ilahduin hurjasti kun huomasin taas yhden lukijan lisänneensä itsensä listaan.

Blogiani aloittaessa tarkoitukseni ei suinkaan ollut julkisuuden tavoittaminen. Toisten blogeja lukiessa vain huomasin, että hetkinen, mitä minä itse mahdoin tehdä, syödä, pukea päälleni tai ajatella vielä puolikin vuotta sitten? Ne harvatkin hetket joita tuli otettua valokuvia unohtuivat, ja muutamat vuoden merkkipäivinä otetut yksilöt vain hukkuivat tietokoneen syviin syöväreihin.

Aidon valokuvakansion tekeminen tuntuu nykypäivänä liian työläältä ja turhauttavalta. Kuka tulisi ikinä katselemaan niitä pölyisiä albumeja, jotka lojuvat hyllyjen nurkissa? Silloin minä päätin aloittaa blogin kirjoittamisen.

Kuten monet lukijoistani ovatkin huomanneet, ennen tätä olen pitänyt erästä toista blogia. Siihen purkasin ajatuksiani ja satunnaisia ideoitani, jotka vaivasivat päätäni antamatta rauhaa. Se on vieläkin olemassa ja sen löytäminen on hyvin helppoa. Huomasin kuitenkin, etten niitä vanhoja tekstejäni lukiessa enää muistanut, mitä minulle edes tapahtui tuona aikana. Silloin syntyi tämä blogi, joka yhä edelleen jaksaa inspiroida minua ottamaan kuvia jokapäiväisestä elämästäni ja jäsennellä ne kokonaisuudeksi. Nautin suuresti siitä, että pääsen kurkistamaan menneisyyteeni. Ettei mikään minulle tärkeä asia vain unohdu, vaan elää ikuisesti siinä hetkessä, jona minä sen jutun kirjoitin.

Vaikkei päämääräni siis olekaan lukijoiden määrän saavuttaminen, ilahdun valtavasti kun huomaan jonkun olevan yhtä kiinnostunut blogistani kuin minä. Uusi lukija tai uusi kommentti sytyttävät mieltäni aina vain enemmän ja saavat minut vain innostuneemmaksi jatkamaan kertomista elämästäni. -Kiitos teille!<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti