tiistai 10. toukokuuta 2011

Viikonloppu ja seikkailut

Heih taas!


Päivittelytahti on taas hieman jämähtänyt, mutta mikä voikaan olla parempaa kuin ihanasta kesäsäästä ja elämästä nauttiminen? Niin, ei siten mikään!

Viikonloppuni oli jälleen kerran yksi parhaista viikonlopuista ikinä. Perjantaina suuntasimme Mikon kanssa Raumalle. Musiikkiopiston muusikot pyysivät minut mukaan esiintymään paikallisessa Cafe Salissa, ja minä tietysti suostuin. Tunnelma oli suorastaan upea! Ja hienointa oli tietysti saada hyvää palautetta ja kävellä esiintymisen jälkeen takaisin paikalleen taputuksien saattamana. :') Sitä tunnetta ei voita mikään. Mikon piti ottaa kuvia kyseiseltä jamittelukeikalta, mutta kamera oli jäänyt autoon, eikä kukaan sitten jaksanut vaivautua hakemaan se sieltä.. :--( Keikka oli kuitenkin mahtava! Kiitos kaikille!!

Tässä kuitenkin muutama sen illan aikana otettua keikan jälkeistä kuvaa, 
jolloin tulimme saunasta ja pääsimme hetkeksi rentoutumaan.

En tajua miksi se toinen näyttää taas niin kiukkuiselta. :--( Sanokaa sille!

Lauantaina lähdimme takaisin Poriin ja rakas ystävämme Ville tuli kyläilemään. Tai sinä päivänä ei oikeastaan pahemmin kyläilty, vaan lähdimme kohti keskustaa nauttimaan elämän nautinnollisesta puolesta. Amarillon fish&chipsit olivat aivan namia ja samoin ne lukuisat siiderit ja skumppapullolliset, jotka sinä iltana pääsivät tyhjenemään. Pitkästä aikaa meininki sai taas uudenlaisia sfäärejä, muttei onnekseni saanut aikaan sen suurempia pahoinvointeja. o/

Vielä sunnuntainakin lähdimme kaikki yhdessä kaupungille, mutta sillä kertaa ainoastaan nauttimaan pehmiksistä. Sinä päivänä julistin jäätelökesän sesongin alkaneeksi! (Ärsyttää tosin, ettei nykyään, ainakaan meillä päin, ole tarjolla mitään muita pehmismakuja kuin vanilija! :( Onhan toki sekin aika hyvää, mutta suklaa-vanilija oli niin kestosuosikkini!! :'( )



Pakko on muuten mainostaa tännekin, että minusta on lähiaikoina tullut melkoisen urheilullinen! Päivittäiseen minimiin kuuluu ainakin 50 vatsalihastreeniä ja metallisen hulavanteen pyöritystä. Eilen kävimme sen lisäksi myös lenkillä ja jes että tuntui hyvälle! Tänään uudestaan?? -Okei en tajua mistä tämä energiamotivaatiomäärä on peräisin, mutta on siitä otettava kaikki mahdollinen irti, jos se aikookin yhtä yllättäen loppua, kuin miten oli alkanutkin..

Eipä tässä enää muuta. Loppuun vielä kuva ihanasta kesäisestä pihastamme:



Tässä vielä teille huippubändin huippubiisi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti